Suomessa itsenäisyyspäivänä katsomme yhdessä televisiosta Tuntematonta sotilasta ja kiitämme veteraaneja. Illalla sytytämme kaksi kynttilää ikkunalle ja monta sankarihaudoille. Täällä itsenäisyyspäivä on ennen kaikkea harras juhla, jolloin muistellaan sotavuosia ja itsenäisyyden eteen tehtyjä uhrauksia. Tämä vuosi on ollut tässä suhteessa poikkeuksellinen. Sota on tullut uudella tavalla lähelle myös vuoden muina päivinä.
Tänä vuonna koteihin on hamstrattu joditabletteja ja pullovettä, on mietitty mihin lapset pääsisivät turvaan ja mitä itse tekisin poikkeusoloissa. Sodan lisäksi esimerkiksi mahdollinen sähköpula on lisännyt kansalaisten varautumista, sekä fyysisesti että henkisesti. Samalla epävarmuus tulevasta on lisääntynyt. Nuorisotyössäkin on lisääntynyt puhe resilienssistä ja sen vahvistamisesta. Nuorille halutaan tarjota eväitä selvitä haastavista tilanteista ja lisätä toimintakykyä poikkeusolosuhteissa. Tärkeitä taitoja paitsi poikkeustilanteissa, niin toki arjessa yleensäkin.
Suomalaisten maanpuolustustahto on kuluvana vuonna ollut ennätyskorkealla, ymmärrettävistä syistä. Eri ikäluokat ajattelevat melko samoin, mutta poikkeuksen muodostavat 25–34-vuotiaat. Heistä myönteisesti väittämään ”Jos Suomeen hyökätään, olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?” vastasi 73 prosenttia, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 82 prosenttia. Euroopassa käynnissä oleva sota on kenties tuonut sodan mahdollisuuden lähemmäs myös suomalaisia, mikä on saattanut vaikuttaa etenkin ikäpolveen, johon sodalla olisi suuri vaikutus. Kuitenkin alle 25-vuotiaista 81 prosenttia olisi valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin. Luvut ovat korkeita.
Nuoria olivat aikanaan myös monet rintamalta palanneet, aivan kuten olivat kodeista huolehtineetkin. “ Ei olisi nykynuorista siihen”, kuulee aina välillä sanottavan. Silloin viitataan pullamössösukupolveen ja sen jälkeisiin polviin. Nuoriin, jotka elävät toisenlaisessa todellisuudessa kuin missä elettiin vuosikymmeniä sitten, ja jotka siksi toimivat toisin. Ehkei heistä olisikaan rintamalle, mutta tuskin oli niistä aiemmistakaan nuorista. Ei se ole yhdenkään nuoren paikka. Silti siellä silloin oltiin ja elettiin, tehtiin oma osa ja rakennettiin tulevaa. Samoin tekisivät ja tekevät tämän päivän nuoret. Ehkä jopa selviäisivät paremmin, kun ovat nähneet millaisia näkyviä ja näkymättömiä arpia sota vanhempiin polviin jätti. Niitä arpia myös moni suomalainen nuori kantaa edelleen mukanaan.
Ilman nuoria ei itsenäisyydelläkään ole merkitystä
Suomi on monilla mittareilla mitattuna hyvä maa. Suomi on turvallisin ja vakain valtio, jossa on vahva luottamus poliisiin ja oikeusjärjestelmään, ja koulutusjärjestelmämme on edelleen maailman huippuja. Meillä nuorten hyvinvointi on kehittynyt hyvään suuntaan koko 2000-luvun. Nuorisobarometrin mukaan nuorten tyytyväisyys elämään on yli 20 vuoden seurannan ajan pysynyt tasaisen hyvänä. Silti osa nuorista voi todella huonosti. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet niin, että voidaan puhua jo mielenterveyskriisistä. Osa nuorista voi koko ajan huonommin, eikä syrjäytymisen ylisukupolvisia kierteitä ole onnistuttu katkaisemaan riittävästi. Nuorten kiinnostus politiikkaan on korkealla, mutta äänestysaktiivisuus ja edustus päätöksentekoelimissä on matala. Pystyisimme parempaan.
Itsenäisyyspäivänä lähes jokaisessa haastattelussa kysytään mitä itsenäisyys sinulle merkitsee. Minulle se merkitsee monia asioita. Se on vapautta rakentaa oman näköistä elämää, oikeutta olla oma itsensä, mahdollisuutta tehdä merkityksellisiä asioita. Se on kieli, jolla sanoittaa tunteita, maa, jossa on juuret ja läheiset, joiden puolesta tehdä mitä vaan. Se merkitsee paikkaa, josta lähteä maailmalle ja, paikkaa, johon palata.
Paljoa en tiedä, mutta sen tiedän, että ilman nuoria itsenäisyys ei paljoakaan merkitse. Jotta meillä olisi myös tulevaisuudessa Suomi, jonka puolesta toimia, tarvitaan nuoria. Meidän on kyettävä pitämään paremmin huolta nuorten hyvinvoinnista, tarjottava edellytyksiä kasvaa ja kehittyä sekä pidettävä huolta, ettei yksikään nuori putoa kyydistä. Haluan, että Suomeni on myös tulevaisuudessa maailman paras paikka elää ja kasvaa.
Tuija Kautto
Kirjoittaja on Allianssin palvelujohtaja, jonka mielestä Suomi on maailman paras paikka nuorelle kasvaa, mutta se ei tarkoita, etteikö se voisi olla vielä parempi.
tuija.kautto@nuorisoala.fi
KauttoTuija
