Vapaa-ajalla ja mahdollisuuksilla viettää sitä on suuri merkitys nuorelle. Vuoden 2024 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus muistuttaa, että vapaa-aika ei ole kaikille samanlaista eikä aina edes vapauttavaa. Päinvastoin, vapaa-ajasta on tullut yhä selvemmin nuorten eriarvoisuuden peili.
Joulukuussa 2025 julkaistu tutkimus kertoo, että nuoret harrastavat yhä paljon. Samalla se paljastaa ongelman ytimen: harrastaminen on entistä useammin maksullista ja siten suoraan sidoksissa perheiden taloudelliseen tilanteeseen. Kaikilla nuorilla ei ole taloudellisia, alueellisia tai sosiaalisia edellytyksiä osallistua tavoitteelliseen harrastustoimintaan. Kun vapaa-aika rakentuu maksullisten palveluiden varaan, osa nuorista suljetaan järjestelmällisesti ulkopuolelle.
Ohjatun harrastamisen väheneminen alkaa jo yläkouluikäisten keskuudessa ja syvenee nuoruusvuosien edetessä. Siirtymä alakoulusta yläkouluun on monille ratkaiseva katkos. Sillon harrastuksista luovutaan, osallistuminen harvenee ja osa nuorista putoaa kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Taustalla ovat kasvavat kustannukset, koventuneet vaatimukset ja arjen paineet koulusta tai työstä ja jaksamisesta. Harrastaminen kasaantuu yhä vahvemmin niille nuorille, joilla on perheen tuki, aikaa ja taloudellisia resursseja. Samalla kuilu harrastamisen ja harrastelun välillä kasvaa. Harrastuspudokkuudesta tulee monelle nuorelle pysyvä tila eikä ohimenevä vaihe.
Tätä kehitystä ei voi paikata yksittäisillä hankkeilla. Harrastamisen Suomen mallista ja nuorten harrastesetelistä on tehtävä pysyvä osa yhteisöllisyyspolitiikkaa, joka turvaa yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet asuinpaikasta ja taustasta riippumatta. Harrastamisen mahdollisuuksia on kehitettävä pitkäjänteisesti ja laajennettava koskemaan kaikkia oppivelvollisia sekä nuoria aikuisia. Olennaista on, että harrastaminen kytkeytyisi nykyistä vahvemmin nuorten omaan osallisuuteen ja paikalliseen järjestökenttään. Harrastuksia ei pidä tarjota nuorille ylhäältä käsin, vaan yhdessä heidän kanssaan.
Vapaa-aikaan liittyvä eriarvoisuus ei rajoitu vain harrastuksiin
Eriarvoisuus näkyy myös vapaa-ajan tiloissa ja paikoissa olla. Omaehtoinen hengailu ja nuorten itse haltuun ottamat tilat ovat vähentyneet, samalla kun maksuttomat ja aidosti nuorille avoimet tilat ovat käyneet harvinaisiksi. Tämä kehitys osuu kaikkein kipeimmin niihin nuoriin, joilla ei ole varaa ohjattuun harrastamiseen tai mahdollisuutta liikkua kauas kotoa.
Nuorten vapaa-ajan erot eivät ole yksilöiden valintoja, vaan rakenteiden seurausta, joka kasaa hyvinvoinnin ja osallisuuden riskit samoille nuorille. Järjestöillä, kunnilla ja seurakunnilla on keskeinen rooli eriarvoisuuden kaventamisessa, mutta työ vaatii pysyviä resursseja ja poliittista tahtoa tunnistaa vapaa-aika olennaiseksi osaksi nuorten kasvua ja hyvinvointia.
On helppoa korostaa juhlapuheissa harrastusten, kesätöiden ja mediakasvatuksen merkitystä. Vaikeampaa on myöntää, että ilman rakenteellisia muutoksia osa nuorista jää tosiasiallisesti ja pysyvästi harrastamisen ulkopuolelle.
Jos haluamme, että vapaa-aika yhdistää eikä erottele, meidän on uskallettava katsoa kriittisesti nykyisiä rakenteita ja tehdä konkreettisia päätöksiä.
Yhdenvertainen vapaa-aika tehdään päätöksillä
Harrastamisen kustannuksia on madallettava ja maksuja kohtuullistettava siihen kohdennetulla rahoituksella, joka tukee harrastusmahdollisuuksien järjestäjiä. Harrastusten on oltava aidosti saavutettavia lähellä nuorten arkea, asuinalueita ja vapaa-ajan ympäristöjä. Samalla on varmistettava, että myös vähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat mukana suunnittelemassa, arvioimassa ja kehittämässä vapaa-ajan toimintaa alusta alkaen.
Yhdenkään nuoren ei pidä joutua valitsemaan halutun harrastuksen ja oman identiteetin väliltä. Siksi jokaisen vapaa-ajan tilan on oltava turvallisia ja vapaita kiusaamisesta ja syrjinnästä. Jokaisella nuorella on oltava käytössään matalan kynnyksen turvallinen tila, jossa voi tavata muita ja viettää aikaa ilman suorituspaineita. Paikka, jossa oleminen ja hengailu ovat sallittuja ja jopa toivottuja. Maksuttomat kohtaamisen tilat eivät ole lisäpalvelu, vaan perusedellytys yhdenvertaiselle vapaa-ajalle ja osallisuudelle.
Vapaa-aika ei ole nuorten elämässä jotain ekstraa. Se on keskeinen osa yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Menetettyjä mahdollisuuksia osallistua, harrastaa ja olla osa haluamaansa yhteisöä on vaikea korvata myöhemmin. Siksi vapaa-ajan eriarvoistaviin rakenteisiin tarvitaan ratkaisuja nyt.
Minna Sirnö
Kirjoittaja on Nuorisoala ry:n vaikuttamisen asiantuntija ja yhdenvertaisen vapaa-ajan puolestapuhuja.
minna.sirno@nuorisoala.fi
