Nuoriso- ja nuorisotutkimuksen maisteriksi Tampereen yliopistosta valmistunut Julianna Brandt-Smal tarkastelee pro gradu -tutkielmassaan nuorisoalan palvelujärjestöjen rahoituksen tulevaisuutta asiantuntijapuheessa. Tutkimus keskittyy Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionapukelpoisiin palvelujärjestöihin ja niiden saamaan yleisavustukseen, joka mahdollistaa nuorisoalan pitkäjänteisen ja jatkuvan kehittämistyön. Tutkimuksen perusteella palvelujärjestöjen rahoituksen tulevaisuus näyttäytyy varovaisen mahdollisena, mutta vahvasti ehdollisena.
En voinut uskoa silmiäni. Mitä enemmän perehdyin nuorisoalan rahoitukseen, sitä selvemmäksi kävi, kuinka vähän aiheesta on tehty tutkimusta, ja sitä korkeammaksi ilmiön tutkiminen kipusi omalla prioriteettilistallani. Ilman rahoitusta, mikään toiminta ei voi jatkua. Viime vuosien poliittisesti latautuneessa ilmapiirissä järjestömaailma on kokenut useita massiivisia leikkauksia sekä järjestöjen kattojärjestöjä sekä edunvalvontaa tekeviä järjestöjä on pidetty jopa tarpeettomina. Tällaisen tilanteen vallitessa nimenomaan nuorisoalan palvelujärjestöjen taloudellisten resurssien tarkasteleminen tuntui erityisen tärkeältä tehtävältä koko nuorisoalalle. Minua ajoi eteenpäin myös vahva halu löytää vastauksia siihen, voisiko rahoituskysymyksiä ajatella toisin, ehkä toiveikkaammasta näkökulmasta, mutta ei haihattelevasti?
Miksi juuri palvelujärjestöt?
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa valtakunnalliset nuorisoalan järjestöt kolmeen kategoriaan niiden luonteen ja tarkoituksen mukaan: nuorisojärjestöihin, nuorisotyötä tekeviin järjestöihin sekä nuorisoalan palvelujärjestöihin. Palvelujärjestöt tarjoavat nimensä mukaisesti palveluja sekä asiantuntijuuttaan nuorisoalan järjestöille, kunnille, seurakunnille ja muille nuorisoalan yhteisöille. Huolimatta siitä, että palvelujärjestöjä on lukumäärällisesti vähiten, niiden tekemä työ koskettaa koko nuorisoalaa laajasti. Gradua aloittaessani ajattelin, että jos palvelujärjestöjen mahdollisuuksia toimia rajoitetaan merkittävästi, miten käy koko nuorisoalan tai sen edunvalvonnan? Tämä kysymys mielessäni, lähdin pohtimaan rahoituksen tulevaisuutta ja vuotta 2040.
Kiinnostukseni kohdistuu nimenomaan OKM:n yleisavustukseen, koska se on usealle järjestölle merkittävä rahoituslähde sekä sillä tuetaan perustoimintaa ja ydintehtäviä. Tarkastelun ulkopuolelle jäivät siis erilaiset hanke- ja projektirahoitukset, koska haluan keskittyä nimenomaan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja aitoon juurruttamiseen. Hankemuotoinen rahoitus voi mielestäni toimia hyvin järjestön toimintaa rikastuttavana ja kokeilukulttuuria edistävänä asiana, mutta hankemuotoisen toiminnan juurruttaminen pitkäjänteisesti on aina haastavaa. Olen kiinnostunut laajemminkin juuri jatkuvuuden kysymyksistä, siitä miten voisimme pyrkiä pois lyhyen tähtäimen pistemäisestä tekemisestä ja ulottaa katseemme yhtä rahoituskautta pidemmälle.
Mitä voisi näyttää vuosi 2040?
Millaisia kehityskulkuja nuorisoalan palvelujärjestöjen rahoitukselle voisi olla? Tätä kysymystä lähdin pohtimaan kahden asiantuntijan kanssa. Haastattelemani tahot muodostivat kiinnostavan ja toisiaan täydentävän parin, toinen tarkasteli kysymystä nuorisoalan kentän näkökulmasta ja toinen puolestaan rahoittajan näkökulmasta. Ennen asiantuntijoiden haastattelemista, annoinkin heille ennakkotehtäväksi kuvitella kaksi tulevaisuuspolkua, joista toisessa nuorisoalan palvelujärjestöjen rahoitus on vahvistunut vuonna 2040 ja toisessa se on puolestaan heikentynyt ja vähentynyt. Haastatteluiden aluksi tarkastelimme yhdessä sitä, mitä oli tapahtunut, keiden toimesta ja miksi?
Positiivisissa rahoituspoluissa tärkeiksi osa-alueiksi nousivat erityisesti rahoituksen jatkuvuus ja ennakoitavuus. Negatiivisissa rahoituspoluissa pohdittiin puolestaan rahoituksen epävarmuutta, riittämättömyyttä ja liiallista riippuvaisuutta yhdestä ja tietystä rahoituslähteestä, joka on omiaan lisäämään järjestön toiminnan haavoittuvuutta.
Tulevaisuus löytyy ääripäiden välistä
Haastatellut asiantuntijat eivät asettuneet yksiselitteisesti kummankaan tulevaisuuspolun puolelle, vaan uskoivat vuoden 2040 rahoitustilanteen löytyvän niiden välimaastosta. Luvassa voi olla isoja muutoksia rahoitukseen tai sitten maltillisempia tuulia. Tulevaisuuspolkuja analysoidessa käytin työkaluna yhdysvaltalaisen sosiologi Erik Olin Wrightin realistisia utopioita. Realistiset utopiat tarkoittavat toivottuja tulevaisuuksia, jotka olisivat lisäksi saavutettavissa ja toteutettavissa todellisuudessa. Kyseinen näkökulma mahdollisti sen, että pystyin tarkastelemaan esitettyjen rahoituksen muutosten lisäksi myös sitä, mitä kyseiset muutokset vaatisivat toteutuakseen.
Asiantuntijahaastatteluissa nousi erityisesti esiin ajatus muutoksesta, joka tehdään yhteistyössä ja neuvotellen. Rahoituksen tulevaisuutta lähestyttiin ennen kaikkea nykyisen järjestelmän kehittämisen, ei kokonaan uuden järjestelmän rakentamisen kautta.
Varovaisen optimistinen tulevaisuus
Haastatteluissa rahoituksen tulevaisuutta tarkasteltiin useista eri näkökulmista käsin. Esille nousivat mm. rahoittajan valta, OKM:n arviointiprosessi, järjestöjen itsenäisyys ja erilaiset rahoituslähteet. Tutkimuksen perusteella rahoituksen uudelleen pohtiminen on haastavaa, mutta mahdollista. Lopulta kyse on myös siitä, kuinka rohkeasti uskallamme kuvitella vaihtoehtoja.
Näemmekö rahoituksen nykyisen kaltaisena, lähes kiveen hakattuna rakenteena vai uskallammeko kysyä, voisiko se tulevaisuudessa näyttää myös aivan toisenlaiselta? Entä, mistä uskaltaisimme luopua, saadaksemme tilalle jotain uutta?
Epävarmuudesta ja kuvittelun haastavuudesta huolimatta tutkimuksen lopputulos oli itselleni positiivinen yllätys: nuorisoalan palvelujärjestöjen rahoituksen tulevaisuus ei näyttäydy väistämättä synkkänä, vaan varovaisen optimistisena. Tulevaisuuden kannalta merkityksellisenä näyttäytyy nuorisoalan työntekijöiden sopeutumiskyky ja valmius toimia muutosten edessä. Tulevaisuus ei siis ole ennalta määrätty. Voimme rakentaa sitä yhdessä joka päivä kysymällä, millaista nuorisoalaa haluamme tulevaisuudessa rakentaa ja millaisilla taloudellisilla resursseilla?
Graduprosessi oli itselleni merkittävä erityisesti asiantuntijuuden kasvun kannalta. Oli kiinnostavaa yhdistää samassa tutkimuksessa nuorisoalan tutkimusta, tulevaisuudentutkimusta ja taloudellisten resurssien tarkastelua. Prosessi vahvisti ajatustani siitä, että nuorisoalan kehittämisessä tarvitaan rohkeutta tarkastella myös niitä rakenteita ja resursseja, joiden varaan toimintaa rakennetaan.
Toivottavasti tutkimukseni innostaa muitakin puhumaan yhä rohkeammin taloudesta ja ennen kaikkea kuvittelemaan, voisiko asiat tehdä toisin. Innovatiivisuus ei mielestäni saa koskea
pelkästään nuorisotyön sisältöjä ja toimintatapoja, vaan myös sitä ohjaavia rakenteita sekä resursseja.
Julianna Brandt-Smal
Kirjoittaja on tehnyt pro gradu -työnsä tutkimalla nuorisoalan rahoitusta.
