Millaista nuorisotyön tulisi olla 2040-luvulla? Mikä nuorisotyössä on muuttumatonta? Entä mihin meidän alana tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota? Näihin kysymyksiin kaivataan nyt asiantuntemustasi, nuorisotyöntekijä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt nuorisotyön vision rakentamisen, jonka tavoitteena on luoda valtakunnallinen yhteinen näkemys nuorisotyön tulevaisuudesta, vaikuttavuudesta ja roolista yhteiskunnassa.
Seuraavassa vaiheessa jokainen nuorisoalan tekijä pääsee vaikuttamaan. OKM on avannut verkkokyselyn, jossa kerätään näkemyksiä suoraan alan tekijöiltä. Tämä on alalle tilaisuus määritellä nuorisotyön suuntaa pitkälle tulevaisuuteen.
Miksi nuorisotyön visiota tarvitaan?
Nuorisotyön toimintaympäristö muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin. Ikäluokkien pienentyminen, digitaalisten ympäristöjen pirstaloituminen, yhteiskunnallinen polarisaatio sekä julkisen talouden tiukentuvat raamit asettavat nuorisotyölle uudenlaisia vaatimuksia. Samaan aikaan nuorisotyön perustehtävä ei ole muutu: nuorten kasvun, hyvinvoinnin, osallisuuden ja toimijuuden tukeminen ovat edelleen kaiken keskiössä.
Juuri tässä ristipaineessa visiota tarvitaan.
Ilman yhteistä ja kirkasta tulevaisuuden suuntaa nuorisotyö voi pirstaloitua entisestään ja ajautua yhä enemmän vain reagoimaan kulloiseenkin kriisiin tai muutokseen.
Kentän asiantuntijuutta ei korvaa mikään
Nuorisotyön tulevaisuutta ei voi suunnitella ilman ihmisiä, jotka tekevät nuorisotyötä. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä, ja juuri siksi se kannattaa sanoa ääneen.
Parhaatkaan asiantuntijaryhmien paperit eivät pysty tavoittamaan nuorisotyön arkea samalla tavalla kuin ammattilaiset, jotka kohtaavat nuoria päivittäin nuorisotiloilla, digitaalisilla alustoilla, kouluissa, etsivässä nuorisotyössä, järjestöissä ja lukemattomissa muissa ympäristöissä. Nuorisotyön ammattilainen: sinulla on tietoa, jota ei löydy yhdestäkään raportista. Tätä asiantuntemusta tarvitaan nyt.
Jos nuorisoalan ammattilaiset eivät itse osallistu alansa tulevaisuuden määrittelyyn, joku muu tekee sen kyllä. Silloin on riskinä, että päätöksiä ja visioita rakennetaan oletusten varassa. Oletukset näkyvät ennemmin tai myöhemmin myös siinä, millaisia resursseja nuorisotyölle annetaan ja miten sen asemaa yhteiskunnassa arvostetaan.
Nyt on aika toimia – vastaa ja vaikuta
Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkokysely on avoinna 23.9.–1.11.2026. Tämä on se paikka, jossa nuorisoalan toimijoiden kannattaa vaikuttaa. Vastaamiseen riittää, että tunnet oman työsi ja sen todellisuuden.
Tee näin:
- Ota hetki aikaa kyselyyn vastaamiselle. Tuo esiin omat, työyhteisösi ja organisaatiosi havainnot.
- Kutsu kollegasi mukaan. Jaa kyselyä työyhteisössäsi. Mitä laajempi joukko vastaa, sitä painavampi on kentän yhteinen viesti.
Nuorisotyön visio 2040 valmistuu ensi keväänä, jolloin se julkaistaan NUORI 2027 -tapahtumassa. Varmistetaan yhdessä, että tästä visiosta tulee rohkea, tulevaisuusorientoitunut ja ennen kaikkea kentän todellisuudesta kumpuava.
Vastaa kyselyyn osoitteessa: https://link.webropol.com/s/KyselyNuorisotyontekijoille
Lue lisää visiotyöstä: okm.fi/nuorisotyon-visio-2040
Tuija Kautto
Kirjoittaja on Nuorisoala ry:n palvelujohtaja ja visiotyön asiantuntijaryhmän jäsen.