Nuorisoalan viestinnän asiantuntijaksi on valittu Aino Virenius. Jatkossa Aino vastaa muun muassa nuorisoalalle suunnatusta viestinnästä, Nuorisotyön viikosta ja NUORI-tapahtuman viestinnästä.
Monelle Aino onkin jo tuttu viime vuoden Nuorisotyön viikon kampanjasta, johon hän haastatteli sataa ihmistä nuorisotyön merkityksestä. Talven 2026 Aino on toiminut Ungas val -hankkeen projektityöntekijänä vastaten Nuorisoalan demokratiakasvatuskonsepteista.
Koulutukseltaan Aino on pian valmistuva kasvatustieteen maisteri, pääaineenaan yleinen ja aikuiskasvatustiede. Ennen Nuorisoalalle tuloaan hän on muun muassa työskennellyt strategiaviestinnän konsultoinnin parissa sekä toiminut useissa viestintä- ja tapahtumatuotannon vapaaehtoistehtävissä opiskelijajärjestöjen kentällä.
”Viimeiset puoli vuotta Nuorisoala ry:llä on opettanut minulle paljon koko alan monipuolisuudesta ja merkityksellisyydestä. Itselleni on valtava ilo, että pääsen jatkamaan työskentelyä nuorten puolella kunnianhimoisessa ja asiantuntevassa kattojärjestössä!” Aino kommentoi.
“On ilo saada työskennellä Ainon kanssa myös tulevaisuudessa. Aino tuo viestintäämme uutta energiaa ja osaamista. Lyhyessä ajassa hän jo päässyt hyvin sisään nuorisoalan toimintaan, niin isolla kuin pienelläkin kirjoitettuna.” iloitsee palvelujohtaja Tuija Kautto.
Lisätietoja
Tuija Kautto
Palvelujohtaja
tuija.kautto@nuorisoala.fi
044 416 5212
Aino Virenius
Viestinnän asiantuntija
aino.virenius@nuorisoala.fi
050 360 3403