Allianssi: 16 syytä alentaa äänestysikärajaa kaikissa vaaleissa

Uutiset 20.4.2010

 

 Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n kevätkokous vaatii, että äänestysikäraja on laskettava Suomessa 16 ikävuoteen kaikissa vaaleissa. Mikäli asiassa toteutetaan kokeilu, se tulee järjestää valtakunnallisesti kuntavaalien 2012 yhteydessä.  

– Suomalainen yhteiskunta tarvitsee nuorten ääntä nyt ja tulevaisuudessa. Nuorena saadut vaikuttamiskokemukset ovat tulevan äänestämiskäyttäytymisen kannalta ratkaisevan tärkeitä, kertoo Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen. 

Äänestysikärajan laskeminen on ajankohtaista. Vuonna 2010 järjestetään Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa seurakuntavaalit, joissa 16-vuotiaat saavat äänestää ensimmäistä kertaa. Lisäksi äänestysikärajan laskemista kuntavaaleissa pohditaan parhaillaan oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, jossa Allianssi on myös mukana. 

Allianssi on koonnut yhteen 16 syytä alentaa äänestysikäraja 16 ikävuoteen. Syyt ovat luettavissa kokonaisuudessaan ja perusteluineen alta.

Allianssin kevätkokous jakoi myös Nuorisotyön Kultainen Kypärä -kisan välipalkinnon, jonka sai kansanedustaja Outi Mäkelä (kok). Kisassa seurataan tiiviisti kansanedustajien toimintaa koko vaalikauden aikana. Kilpailun tarkoitus on saada edustajat toimimaan entistä aktiivisemmin nuoriin liittyvissä asioissa.


Avainsanat: