Allianssi: Eläkeratkaisun lykkääminen liikaa nuorille

Uutiset 22.3.2012

 

Työmarkkinajärjestöjen työura- ja eläkeneuvotteluissa solmiman alustavan sovun mukaan eläkeuudistuksen on tarkoitus tulla voimaan viimeistään vuonna 2017.

Nuorten kannalta myönteistä työurasovussa on, että ansioturvalle pääsy helpottuu, ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen tahdotaan varata riittävät resurssit.

Nyt saavutettu sopu ei kuitenkaan sisällä ratkaisua moniin työurien pidentämisen kannalta keskeisiin kysymyksiin kuten eläkeiän nostamiseen, vaan niistä on tarkoitus neuvotella myöhemmin.

– Mielestäni eläkeiän nostosta on päätettävä heti, vaatii Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen. Laiha sopu on joskus parempi kuin lihava riita, mutta nyt vain lykätään väistämätöntä.

Elinaikaodotukset kohoavat jatkuvasti, mikä merkitsee, että pienemmät sukupolvet vastaavat suurempien ikäluokkien kasvavista eläke- ja hoivamenoista. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta eläkkeiden maksutaakan pitäisi olla sukupolvineutraali. Oikeudenmukaisuuden lisäksi kyse on yhteisestä edusta. Myös nuoret haluavat, että he kykenevät huolehtimaan ikääntyvien hyvinvoinnista.

– Odotamme nuorille kutsua neuvottelupöytään, jossa nuoria ei nyt nähty. Seuraavat eläkeratkaisut ovat tärkeimpiä. Ne on tehtävä yhdessä ja pian, Hanna-Mari Manninen toteaa.


Avainsanat: