Allianssi: Jokaiselle nuorelle vähintään yksi harrastus

Uutiset 12.7.2016

 

Kesällä erot nuorten ajanvietossa korostuvat: osalla nuorista on leirejä ja muuta ohjelmaa, toisilta puuttuu mielekästä tekemistä. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi on huolissaan siitä, että vanhempien tulot ja koulutus ohjaavat voimakkaasti nuorten harrastusmahdollisuuksia.

Yli kolmannes nuorista on jättänyt aloittamatta jonkin harrastuksen rahan puutteen vuoksi ja vieraskielisistä nuorista lähes puolet. 17 prosenttia nuorista on jättänyt myös tapaamatta ystäviään rahanpuutteen vuoksi. Tuoreen selvityksen mukaan harrastusten hinnat ovat viime vuosina nousseet.

Korkeimmin koulutettujen vanhempien lapsista 95 prosentilla on jokin harrastus, kun vain peruskoulun käyneiden lapsista 74 prosenttia harrastaa. Kaikkiaan 87 prosenttia 15-29 -vuotiaista sanoo harrastavansa jotain. Tiedot käyvät ilmi uusimmasta Nuorisobarometrista ja syksyllä julkaistavasta Nuorista Suomessa -koosteesta.

”On hyvin huolestuttavaa, jos osalla nuorista ei ole mahdollisuutta harrastuksiin”, toteaa Allianssin puheenjohtaja Eerö Rämö. ”Jokainen nuori tarvitsee mahdollisuutta mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja ystävien tapaamiseen perhetaustasta riippumatta”.

Harrastukset ja niissä onnistuminen ovat nuorille tutkitusti keskeisimpiä myönteisten elämysten lähteitä. Harrastukset tarjoavat mahdollisuuksia osallisuuden kokemuksiin, oppimiseen, uusiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen.

”Kuntapäättäjillä on vastuu varmistaa, että nuorille on tarjolla maksuttomia, matalan kynnyksen harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia. Harrastamisen täytyy lähteä nuorten omasta halusta, joten tarjolla on oltava tarpeeksi vaihtoehtoja. Nuoret on otettava mukaan päättämään siitä, mitä mahdollisuuksia kunta heille tarjoaa”, Rämö korostaa.

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi nostaa tänään SuomiAreenassa esiin nuorten oikeutta harrastamiseen ja liikkumiseen taustasta riippumatta. Nuorille suunnatussa Pool Partyssä Porin maauimalalla nuorille on tarjolla maksutonta ohjelmaa.

Pool Party tiistaina 12.7. klo 16:00-19:30 Porin maauimala

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Eero Rämö, 040 539 2737
Pääsihteeri Olli Joensuu, 045 139 2350 


Avainsanat: