Uutiset

Anna Laurila Allianssin puheenjohtajaksi — “Haluan olla rakentamassa ihan jokaiselle nuorelle tasa-arvoisempaa huomista”

Uutiset 19.11.2021

På svenska nedan

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin jäsenet kokoontuivat järjestön syyskokoukseen 18.11. päättämään uusista toimijoista ja tulevien vuosien toiminnan linjoista. Allianssin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaksivuotiskaudelle Anna Laurila

Laurila on 24-vuotias tradenomi ja valtiotieteiden ylioppilas. Hän on toiminut aiemmin Allianssin hallituksen varajäsenenä sekä mm. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin sekä opiskelijakunta Tamkon hallituksen puheenjohtajana.

“Olen kiitollinen nuorisoalan toimijoille luottamuksesta johtaa yhteistä kattojärjestöämme. Lähden innolla toteuttamaan tuoretta strategiaamme ja tuomaan nuorisoalaa entistä vahvemmin yhteen”, Laurila toteaa. 

Allianssin puheenjohtajana Laurila haluaa pureutua muun muassa nuorten äänestysaktiivisuuteen ja lähteä pohtimaan uusia konkreettisia keinoja sen kasvattamiseksi. Hänen mielestään olisi aiheellista pohtia, voisiko esimerkiksi uusia demokratian osallistumisen keinoja jotenkin hyödyntää tässä työssä.

“Haluan olla rakentamassa ihan jokaiselle nuorelle turvallisempaa, tasa-arvoisempaa ja parempaa huomista, jossa jokaisella olisi mahdollisuus kokea tulevansa kuulluksi ja osaksi jotakin”, Laurila toteaa. 

Laurilaa esitti puheenjohtajaksi seuraavat Allianssin jäsenorganisaatiot: Akava ry, Erasmus Student Network Finland ry, Eurooppanuoret ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto ry, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry, Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL), Sosialidemokraattiset Nuoret ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry, Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry

Hallituksen jäseniksi kaudelle 2022-2023 kokouksessa valittiin:

Nico Salmela, Eurooppanuoret, EYP Finland, Pohjola-Nordenin nuorisoliitto (varajäsen Sara Nyman, Vihreät nuoret)

Salla Kuva, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, Lastenliitto (varajäsen Henna Liiri-Turunen, Suomen Nuorisoseurat, Suomen Nuorisosirkusliitto, Lasten ja Nuorten Säätiö)

Sami Salminen, Sosialidemokraattiset Nuoret, Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK (varajäsen Ilona Rantala, Kirkkohallitus, Lasten ja nuorten keskus, Suomen Lähetysseura, Kirkon ulkomaanapu)

Ville Jäppinen, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL (varajäsen Hannaneh Mahmoudian, Suomen YK-nuoret)

Lisäksi valittiin Taika Vaulo (Suomen Punainen Risti) hallituksen varajäseneksi vuodelle 2022 Anna Laurilalta vapautuvalle paikalle. 

Hallituksessa jatkavat (kausi 2021-2022) varapuheenjohtaja Iiris Hynönen, sekä hallituksen jäsenet Katri Malmi (varajäsen Konsta Nupponen), Siiri Tuovila (varajäsen Niklas Vaulanen), Saana Simonen (varajäsen Hanna Kivimäki), Magnus Brunnsberg (varajäsen Marja Pakarinen) sekä Adéle Nurmela

Uusi strategia tuo nuorisoalaa tiiviimmin yhteen

Kokouksessa päätettiin myös Allianssin strategiasta vuosille 2022-2026. Uudessa strategiassa painottuu nuorisoalan toimijoiden yhtenäisyys ja yhteistyö, nuorisoalan toimintaedellytysten turvaaminen, saavutettavat ajankohtaiset palvelut koko nuorisoalalle sekä vaikuttamistyö yhdessä nuorisoalan toimijoiden kanssa. Strategiassa määritellyt arvot eli yhteistyö, yhdenvertaisuus, osallisuus ja kestävyys ovat perusta, jolle kaikki Allianssin toiminta rakentuu. 

“Haluamme lähteä rakentamaan entistä yhteinäisempää ja vaikuttavampaa nuorisoalaa. Tulevaisuudessa alamme joutuu taiteilemaan entistä tiukemmin rahoituskysymysten aallokoissa, ja meidän tuleekin kehittää uusia tapoja tehdä kukin omaa toimintaamme sekä yhteistyötä”, sanoo strategiatyötä vetänyt Allianssin palvelujohtaja Jonna Laitinen. 

Tutustu strategiaan (linkki)

Syyskokouksessa päätettiin myös vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta ja budjetista. Lisäksi vahvistettiin jäsenmaksut tulevalle vuodelle sekä päätettiin luottamustoimijoiden palkkioista. 

Tutustu päätöksiin (linkki)


Lisätietoja

Anna Munsterhjelm, toiminnanjohtaja
anna.musterhjelm@alli.fi 

Juuso Luomala, talous- ja hallintojohtaja
juuso.luomala@alli.fi 

Jonna Laitinen, palvelujohtaja
jonna.laitinen@alli.fi 

Tarkemmat yhteystiedot (linkki)

Anna Laurila vald till ordförande för ungdomssektorns takorganisation Allians — “Jag vill vara med och bygga en mer jämställd morgondag för varenda en”

Ungdomssektorns takorganisation i Finland Allians rf:s medlemmar samlades inför organisationens höstmöte 18.11 för att bestämma om nya förtroendevalda och verksamhetens linjedragningar för de kommande åren. Till Alliansens nya ordförande valdes Anna Laurila för en tvåårig mandatperiod.

Laurila är en 24 årig tradenom och studerar statsvetenskap. Hen har tidigare fungerat som suppleant i Alliansens styrelse och bl.a. som ordförande för Finlands studerandekårers förbund – SAMOK samt studerandekår Tamko.

“Jag är tacksam för ungdomssektorns förtroende i att få leda vår gemensamma takorganisation. Jag börjar med stor iver att förverkliga vår nya strategi och föra samman ungdomssektorn ännu starkare”, konstaterar Laurila.

Som ordförande för Alliansen vill Laurila ta itu bland annat med ungas röstningsaktivitet och inleda funderingar kring konkreta åtgärder för att öka den. Hen anser att det skulle vara ändamålsenligt att fundera ifall till exempel nya sätt att delta i förverkligande av demokrati kunde användas i detta arbete.

“Jag vill vara med och bygga en tryggare, jämställdare och bättre morgondag för varenda en där alla skulle ha möjlighet att känna sig hörda och som en del av någonting”, konstaterar Laurila.

Under mötet valdes följande personer till styrelsemedlemmar:

Nico Salmela (suppleant Sara Nyman)
Salla Kuva (suppleant Henna Liiri-Turunen)
Sami Salminen (suppleant Ilona Rantala)
Ville Jäppinen (suppleant Hannaneh Mahmoudian).

Ytterligare valdes Taika Vaulo (Finlands Röda Kors) till styrelsens suppleant för året 2022 på platsen som blev ledig av Anna Laurila.

I styrelsen fortsätter vice ordförande Iiris Hynönen, samt styrelsemedlemmar Katri Malmi (suppleant Konsta Nupponen), Siiri Tuovila (suppleant Niklas Vaulanen), Saana Simonen (suppleant Hanna Kivimäki), Magnus Brunnsberg (suppleant Marja Pakarinen) och Adéle Nurmela.

Den nya strategin för ungdomssektorn tätare ihop

Under mötet bestämdes även Alliansens strategi för åren 2022-2026. I den nya strategin betonas ungdomssektorns enhetlighet och samarbete, tryggande av ungdomssektorns funktionsvillkor, tillgängliga relevanta tjänster för hela sektorn samt påverkningsarbete tillsammans med ungdomssektorns aktörer. Värden som stiftas i strategin, det vill säga samarbete, jämlikhet, delaktighet och hållbarhet är grunden för Alliansens all verksamhet.

“Vi vill börja bygga en ännu mer enhetlig och effektfull ungdomssektor. I framtiden hamnar vår sektor balansera med allt strängare finansieringsfrågor och därför bör vi utveckla nya sätt för var och en att förverkliga vår egen verksamhet och samarbete”, säger Alliansens servicechef Jonna Laitinen som har ansvarat för organisationens strategiarbete.

Bekanta dig med den nya strategin (länk)

Under höstmötet bestämdes också 2022 årets verksamhetsplan och budget. Dessutom fastställdes medlemsavgifterna för det kommande året samt förtroendevaldas arvoden.

Bekanta dig med besluten (länk)


Tilläggsinformation

Anna Munsterhjelm, verksamhetsledare
anna.musterhjelm@alli.fi 

Juuso Luomala, ekonomi- och administrationschef
juuso.luomala@alli.fi 

Jonna Laitinen, servicechef
jonna.laitinen@alli.fi 

Noggrannare kontaktuppgifter (länk)

Katso myös