Rekrytointi

Bea Bergholm Nuorten vaalien, Politiikkaviikon ja Nuorten vaalikoneen projektikoordinaattoriksi 

Uutiset — 15.10.2026

Kuvassa Bea Bergholm.

Nuorisoala ry:n projektikoordinaattorin tehtävään on valittu Bea Bergholm. Bea vastaa Nuorten vaalien ja Politiikkaviikon käytännön toteutuksesta sekä Nuorten vaalien, Politiikkaviikon ja Nuorten vaalikoneen viestinnästä.

Bea Bergholm on aiemmin toiminut valtakunnallisella Nuorten Palvelu ry:llä projektisuunnittelijana ja asiantuntijana nuorten osallisuushankkeissa. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta ja opiskelee parhaillaan kestävää kehitystä ja yritysvastuuta Savonia-ammattikorkeakoulussa ja Hankenilla.

“Ihanaa saada Bea osaksi Nuorisoalan tiimiä ja toteuttamaan demokratiakasvatushankkeita eduskuntavaalien yhteydessä! Bealla on vahvaa hanketyön osaamista ja myös laajaa nuorisoalan tuntemusta, jotka edistävät yhä useamman nuorten pääsemistä vaaleihin keskittyävän demokratiakasvatuksen piiriin”, iloitseen projektipäällikkö Silja Porkkala.

“On mahtavaa päästä taas tekemään töitä nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi! Nuorten poliittisen osallisuuden vahvistamiseen on aina kannattavaa panostaa, sillä sen avulla voidaan parantaa nuorten tulevaisuususkoa ja kaventaa eroja yhteiskunnallisessa osallistumisessa. ”, sanoo Bergholm.

Bergholm on aloittanut työtehtävässään 9.10.2026. Hänet tavoittaa osoitteesta bea.bergholm@nuorisoala.fi.


Avainsanat:


Katso myös