Blogi: Kympin tytöt ovat niitä, jotka muuttavat maailmaa

Blogit 18.6.2019

Kympin tyttö on kiltti ja kohtelias nuori. Hän ei häiritse eikä ole tiellä, eikä hänen käytöstään tarvitse koskaan hävetä. Kympin tyttöihin liitetään yleensä koulussa menestyminen, mutta oikeasti mielikuva kympin tytöstä ei liity varsinaisesti niihin kymppeihin – vaan tunnollisuuteen, oikeassa olemiseen ja loputtomaan hyväntahtoisuuteen. Kympin tytöt ovat opettajien lisäksi luokkatoveriensa sekä yleisesti yhteiskunnan suosiossa – tai näin ainakin oli omana peruskouluaikanani.

Nykyään jos nuorta kutsuu kympin tytöksi, on se haukkumasana. Kouluarvosanat ja kunnollisuus, mitäpä niillä nykymaailmassa tekee? Maailmaa pyörittävät aikuisiksi kasvaneet kiusaajat. Minua on kehotettu liioittelemaan, vaatimaan ja jopa valehtelemaan saadakseni haluamani. Ylioppilaskirjoitusten arvosanat eivät kuulemma kiinnosta enää ketään. Graduun ei kannata panostaa, koska sitä ei lue kukaan. Tunnollisuus on nykyään kirosana, joka kielii vain lähestyvästä burnoutista. Kannattaisi myös laskelmoida kaverisuhteensa ja verkostoitua vain niissä piireissä, joista voi hyötyä jotenkin.

Minäkin olen kympin tyttö. Pitkään häpesin sitä ja kiltteyttäni. Soimasin itseäni, kun en tarpeeksi röyhkeästi ottanut tilaa. Mietin, että tuskinpa Beyoncé olisi sellainen kuin nyt, jos olisi kiltisti jäänyt Destiny’s Childiin eikä rynninyt soolouralle.

Ennen Beyoncéa minulla on kuitenkin ollut elämässä yksi häntäkin suurempi esikuva. Idoliani voisi kuvailla alkuperäiseksi kympin tytöksi, josta löytyvät kympin tyttöjen kaikki piirteet – myös ne ärsyttävät. Ja ilman häntä olisi yksi 2000-luvun suurimmista sankareista hävinnyt jo ennen tärkeimpiä seikkailujaan.

Hermione Granger on Tylypahkan lukutoukka, joka noudattaa sääntöjä, tietää vastauksen kaikkeen ja haluaa käyttää koulutehtäviinsä kaiken vapaa-ajan. Hermione on kaikkien kympin tyttöjen isosisko, joka on valmis jopa matkustamaan ajassa päästäkseen osallistumaan jokaiselle mahdolliselle oppitunnille. Hän ei siedä huonoa käytöstä, ja on valmis puolustamaan väärin kohdeltuja. Mutta röyhkeäksi häntä ei voi kutsua.

Hermione pääsee pitkälle ei huolimatta kympintyttöydestään, vaan nimenomaan sen ansiosta. Vasta ymmärrettyäni tämän, pystyin hyväksymään oman kiltteyteni voimavarat. Nyt rohkaisen muita nuoria kympin tyttöjä – ja poikia – tekemään samoin.

Oman elämänsä Hermioneille on nyt kysyntää enemmän kuin koskaan. Ja nyt en tarkoita niitä nuoria, jotka kirjaimellisesti tuottavat todistuksensa täyteen virheettömiä suorituksia – vaan kilttejä, kohteliaita ja lempeitä tyyppejä. Niitä, joiden ei tarvitse liioitella, vaatia tai valehdella saadakseen haluamansa. Jotka jaksavat olla kohteliaita niillekin, joista eivät välttämättä hyödy mitenkään.

On houkuttelevaa väheksyä tunnollista ja kilttiä nuorta. On myös helppoa olettaa, että he pysyvät sellaisina ikuisesti. Mutta kyseenalaistamisen sijaan myös kympin tytöt ja pojat tarvitsevat tukea ja tsemppausta ihan niin kuin kaikki muutkin nuoret.

Väitän, että tulevaisuus on parempi, jos siellä on entistä enemmän nuorista aikuisiksi kasvaneita hermionegrangereita. Röyhkeydellä voi saavuttaa pikavoittoja, mutta todellinen muutos tehdään ahkeralla työllä, määrätietoisuudella ja lempeydellä. Hermionestakin tuli lopulta taikaministeri ihan omana itsenään.

Saana Annala
Kirjoittaja vietti kevään Allianssin vaikuttamisen harjoittelijana, ja opettelee edelleen olemaan onnellinen omasta kympintyttöydestään. Lajitteluhattu laittoi hänet puuskupuhiin.


Avainsanat: