Nuori istuu hiljaa ja pyörittelee käsiään. Ympärillä on ammattilaisia yhteiskunnan eri puolilta, on sosiaalityöntekijää, on poliisia, on nuorisotyönohjaajaa. Nyt olisi kerrottava tapahtuneesta, annettava jokin selitys. Miten selität, kun kaikki on mennyt lapsuudesta saakka pieleen ja nyt tilanne on tässä, poliisilaitoksella tämän joukon kuultavana, asioista sopimassa tai edes sellaista yrittämässä. Miten kerrot, että törttöilin siksi, kun kotona vanhemmat riitelivät, koulussa toiset kiusasivat muotivaatteiden puuttuessa ja aina oli nälkä, kun rahat olivat vähissä? Miten kerrot, että tein sen siksi, että oli vain pakko rakentaa ympärilleen muuri, jonka läpi solvaukset ja paha olo eivät pääsisi, kovettaa itsensä ja näyttää kovuutensa törttöilemällä? Miten kerrot, että paha olo pääsi kovankin muurin läpi, jolloin piti yrittää olla itse vielä kovempi, jottei hautautuisi tuon olon alle, kun se rynnii päälle?
Tämä kuvitteellinen tilanne voi olla ja onkin joidenkin nuorten kohdalla totta, liian totta, jokapäiväistä taistelua. Taistelua omasta paikasta elämässä, selviämistä läpi päivistä, joiden sisältöä me ”tavallista arkea” elävät emme kai koskaan ymmärrä ihan täysin, mutta voimme yrittää vieressä kulkijana nähdä ja ymmärtää. Miten me, tämän nuoren ympärillä pyörivät, kodin ja koulun, mahdollisten laitosten ja viranomaistahojen ulkopuolella olevat nuorisotyön kentän aikuiset voisimme tätä nuorta auttaa? Miten voisimme kohdata hänet niin, että syntyy jotain parempaa, herää toivo ja avautuu polku?
Olen omassa työssäni kohdannut erityisiä nuoria sellaisenaan, kaikista teoistaan ja tilanteistaan huolimatta, näin minä sen ajattelen. Nuorisotyön ja erityisnuorisotyön ammattilaisena olen saanut olla omalla paikallani, toisinaan kaikkein pienimmillä teoillani auttamassa toivonsäteiden herättämistä ja niiden suuntaan kulkemista. Toisinaan on ollut menetelminä vauhti ja vaaralliset tilanteet, toisinaan on vain istuttu hiljaa ja kuunneltu.
Oman ammattilaisuuteni kivijalkana on se kaikkein vaikein ja haastavin, oma jokapäiväinen taisteluni – olla läsnä nuorelle aikuisena juuri silloin, kun hän sitä tarvitsee. Vaikeimmissa kohtaamisissa se ei ole tekoja, joiden taakse piiloutua, mutta sitäkin suurempaa läsnäoloa, kenties juuri pimeällä hetkellä.
Unelmoin nuorisotyöstä, jossa näitä erityisiä nuoria kohtaa jokainen nuorten kanssa työskentelevä. Ei niin, että haastavaa, erilaista nuorta pompotellaan aina sille ”erityiselle tekijälle, joka näitä hoitaa”, vaan niin, että jokaisella nuorisotyön osaajalla on valmiudet kohdata tilanteet – jos ei aina ihan yksin, niin yhdessä sen ”erityisen osaajan” kanssa.
Unelmassani nuorisotyön kenttä on yhtenäinen siten, että jokaisella toimijalla on hallussaan asenteet ja työotteet, menetelmät kohdata kaikenlaiset nuoret. Erityisten tukea tarvitsevien nuorten kohtaamisessa pakista kaivetaan erityisnuorisotyön ote ja asenne, sellaiset menetelmät ja teot, joiden avulla juuri tätä nuorta voisi auttaa toivonkipinän sytyttämiseen.
Arjen kohtaamisissa on käytössä välineitä eri kohtaamispaikoille kuten kouluihin, koteihin, nuorisotyön kokoontumisiin ja vapaa-aikaan kylillä notkuttaessa. Toisinaan näiden välineiden nimittäjänä voi olla erityisnuorisotyön asenne ja ote, toisinaan koulutyön, toisinaan varhaisnuorisotyön tai vaikka partiotyön. Parhaimmillaan välineet, työotteet ja -asenteet sekoittuvat toisiinsa ja tuottavat toivonkipinöiden ilotulituksen nuorisotyön ammattilaisten kulkiessa nuorten joukossa heitä kohtaamassa kunkin nuoren tarpeiden mukaan. Kaikkien näiden työotteiden ja -asenteiden nimittäjä on yhteinen – läsnäolo, se kaikkein vaikein ja haasteellisin, mutta se jokin, mihin meidän jokaisen nuorisotyön ammattilaisen tulisi pyrkiä ihan joka päivä ihan jokaisen nuoren kohdatessamme. Ei todellakaan läheskään aina niin helppoa, mutta onnistuessaan jotain niin suurta, että sillä saavutetaan unelmia ja sytytetään toivonkipinöitä.
Sanna Nygård
Kirjoittaja työskentelee perheohjaajana ja opiskelee teologiaa. Hänen omasta työkalupakistaan löytyvät kirkon erityisnuorisotyön lisäksi niin perusnuorisotyö kuin partiokin.
Voit kommentoida ja keskustella blogikirjoituksesta Allianssin Facebook-sivulla.
Kirjoitus on osa Nuorisotyön viikon blogikirjoitussarjaa. Viikkoa vietetään 8.-14.10.2018. Lisätietoja osoitteesta alli.fi/nuorisotyonviikko