Blogivieras: Ääni, jolta kuluneen vuoden aikana ei ole voinut välttyä kukaan: nuorten ääni ilmastokeskustelussa

Blogit 13.3.2020

Ilmastolakkoja, ilmastomarsseja ja ilmastokokouksia. Ääni, jolta kuluneen vuoden aikana ei ole voinut välttyä kukaan: nuorten ääni ilmastokeskustelussa.

Nuoret ovat kokoontuneet ilmastolakkoihin jo yli vuoden ajan eri puolilla Suomea ja kutsuneet myös aikuiset mukaan. Sanat muuttuvat teoiksi, kun me kansalaiset näytämme mitä tahdomme politiikalta: ilmastotekoja!

Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia, mutta suurin taakka ihmiskunnan aiheuttamasta katastrofista jää nuorten ja tulevien sukupolvien kannettavaksi. Siksi on tärkeää kuunnella nuorten ajatuksia, asenteita ja vaatimuksia ilmastoasioihin liittyen. Ja kuunnella usein halutaankin, mutta muistaako kukaan enää nuorten ja tieteen viestiä kun istutaan neuvottelupöytään? Kun tehdään päätöksiä, jotka ratkaisevat tämän planeetan tulevaisuuden?

Muutama viikko sitten nimettiin hallituksen ilmastopolitiikan pyöreä pöytä, jonka varapuheenjohtajan paikka haluttiin osoittaa nimenomaan nuorelle Allianssin kautta. Saan ilokseni toimia tehtävässä seuraavat vuodet. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten nuorille annetaan valtaa myös päättävissä elimissä. Vaikka pyöreällä pöydällä ei päätösvaltaa olekaan, on se kuitenkin merkittävä mahdollisuus vaikuttaa suoraan niin hallituksen kuin muidenkin päättäjien suuntaan. Nuorten osallisuus ilmastopolitiikassakin vaatii kuitenkin jatkuvaa kehittämistä eikä yksi nimitys sitä varmista, mutta hyvänä alkuna tämä toivottavasti toimii.

Nuoret eivät halua kuulla, että he ovat oikeassa, mikäli se ei näy käytännön toimissa. Kuten me kaikki tiedämme, ratkaisut ovat olemassa, mutta ne pitää siirtää käytäntöön.

Paitsi kunnianhimoisen ilmastopolitiikan toteuttamisesta, kyse on myös siitä, millaista kuvaa yhteiskunnasta, päätöksentekojärjestelmästämme ja luottamuksesta välitämme nuorille. Me nuoret olemme esittäneet selkeästi vaatimuksemme tarvittavista toimista. Nuoret ovat nousseet sivustakatsojista keskiöön. Ilmastoliike on näyttänyt meidän voiman. Ikäryhmä, joka perinteisesti on mielletty poliittisesti passiiviseksi, on herännyt vaikuttamaan. Jos valtaa käyttävät vastaavat tähän ainoastaan kauniilla sanoilla ja tsemppiviesteillä, onko ihme että nuorten luottamus politiikkaan on koetuksella ja äänestysaktiivisuus ei päätä huimaa?

Kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja aitoja osallistumismahdollisuuksia nuorille tarvitaan siis paitsi planeetan pelastamiseksi, myös tulevaisuuden demokratian turvaamiseksi. 

Maailma ei ole ennenkään muuttunut hiljaa sivusta seuraamalla. Maailmaa ovat muuttaneet ne rohkeat, jotka ovat päättäneet avata suunsa ja saaneet yhden ihmisen kerrallaan mukaan joukkoonsa. Niinpä seistään nuorten rinnalla, tuetaan heitä. Muutetaan yhdessä maailmaa.

Sara Nyman
Nuorten ilmastodelegaatti


Avainsanat: