Tuija Kautto: Heimon kokoontumisajot

Blogit 29.8.2022

Vuosia sitten olin ensimmäistä kertaa Allianssin suurtapahtumassa. Silloin vielä risteiltiin Itämerellä. Allianssi ei toimijana paljoa minulle sanonut, mutta tiesin, että kyseessä oli nuorisotyöntekijöiden ja koko alan suurimmat kokoontumisajot. Sittemmin noita kokoontumisajoja on tullut koettua aikas monta.

Nuorisoalalla olemme tottuneita tapahtumien järjestäjiä. Järjestämme toisille retkiä ja illanviettoja, organisoimme monenlaista toimintaa ja huolehdimme, että jokainen pääsee osallistumaan. Teemme työtä toisille. Juuri siksi onkin tärkeää, että aika ajoin saamme myös itse olla osallistujina. Osallistujana havainnoi eri asioita ja on mukana eri tavalla. Joskus se avaa uusia näkökulmia, toisinaan tarjoaa kaivatun hengähdystauon. Tällä alalla moni meistä myös tekee työtään melko yksin. Oma työ saattaa olla ainut laatuaan koko kunnassa tai yhdistys voi olla sen verran pieni, ettei työntekijöitä ole kuin pari. Vaikka työyhteisö ympärillä tukisikin, niin vertaistuki ja jakaminen voivat jäädä vähäiseksi. Olen ollut näissä rooleissa itsekin. Tällaisissa tehtävissä erityisesti olen kokenut alan tapahtumat tärkeinä. Olen voinut kohdata toisia, jotka painivat samojen asioiden parissa, ja saada vertaistukea omaan työhön. Se on ollut oman jaksamisen ja näkökulmien avaamisen kannalta tärkeää. Kukaan meistä ei ole niin hyvä, etteikö vielä olisi varaa kehittää tai kokeilla tehdä asioita toisin. Ideoita ja kehittämisajatuksia saa usein parhaiten juuri niiltä vertaisilta.

Kukaan meistä ei ole niin hyvä, etteikö vielä olisi varaa kehittää tai kokeilla tehdä asioita toisin.

Tuija Kautto

NUORI2023 on kasvatus- ja nuorisoalan suurimmat kokoontumisajot ensi vuonna. Tapahtuma yhdistää kuntien, seurakuntien ja järjestöjen toimijat. Se yhdistää heimon, joka kantaa huolta nuorista ja tulevaisuudesta, ja joka tekee töitä itsensä monella tapaa likoon laittaen. Heimon, jonka työssä merkitystä ei tarvitse etsiä, ja joka ei aina saa ansaitsemaansa kiitosta ja kunniaa. Toivon, että yhdessä kohdatessamme muistamme jälleen, että meitä on monta, yksin ei tarvitse jaksaa, ja että tukea on tarjolla. Sillä siitähän koko tapahtumassa on pohjimmiltaan kyse: yhteisöllisyydestä ja kohtaamisista. Siksihän ylipäätään alan suurtapahtumia järjestetään, että jaksettaisiin paremmin ja että opittaisiin taas hieman lisää toisilta.

Silloin ensimmäisellä kerralla olin Jyväskylän maalaiskunnan nuorisopalveluiden harjoittelijana mukana. Paljoa en vielä tuolloin nuorisoalasta tiennyt, enkä montaakaan tekijää tuntenut. Sillä reissulla tutustuin ihmisiin, joiden kanssa olen yhteydessä edelleen ja joiden kanssa teen töitä vielä nykyäänkin. Ohjelmasta en rehellisesti muista mitään, mutta muistan linja-automatkat, illallisen ja hytissä käydyt keskustelut. Muistan yhteisöllisyyden ja kohtaamiset, jotka auttavat työssäni edelleen. Kevään 2022 tapahtumasta muistan vielä tässä vaiheessa enemmän. Sain uusia ideoita työhöni ja löysin uuden yhteistyökumppanin. Parhaiten muistan kuitenkin sen hetken, kun istuin avajaisissa isossa salissa ja katselin ympärilleni. Siellä istuessani mietin, kuinka hienoa onkaan, että saan olla osa näin upeaa heimoa. Koronavuosien jälkeen se tuntui erityisen hyvältä. Tämä ala ja tämä heimo ansaitsee kokoontumisajonsa – tulethan kanssani mukaan seuraaviin.

NUORI2023 – valtakunnallinen kasvatus- ja nuorisoalan kohtaaminen järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 18.–20.4.2023. Lue lisää ja osta liput tästä.

Tuija Kautto

Kirjoittaja on Allianssin palvelujohtaja, joka ei malttaisi odottaa, että ensi keväänä pääsee jälleen näkemään monta uutta ja vanhaa tuttua heimolaista.

tuija.kautto@nuorisoala.fi

Katso myös