Ehdota nuorisoalan ammattilaista tai vapaaehtoista nuorisotyön tunnustuspalkinnon saajaksi!

Uutiset 18.12.2018

Nuorisoministeri myöntää 18. kerran nuorisotyön tunnustuspalkinnon nuorisoalan toimijalle. 10 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto jaetaan NUORI2019-tapahtumassa Turussa 27.-28. maaliskuuta.

Nuorisotyön tunnustuspalkinto on näkyvä tunnustus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. Palkinnolla nostetaan esiin toimijoita, jotka ovat poikkeuksellisen merkittävällä tavalla kehittäneet nuorisoalan toimintaa entistä vaikuttavammaksi. Se voi olla tunnustus tehdystä työstä, mutta myös kannustus kehittää edelleen ennakkoluulottomasti uutta nuorisotyössä.

Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisoalalla toimivalle henkilölle ja yleishyödylliselle järjestölle tai muulle yhteisölle. Vuonna 2019 palkinnon saajana voi olla nuorisoalalla toimiva ammattilainen tai vapaaehtoinen. Palkinnosta päättää nuorisoministeri Sampo Terho kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Nuorisotutkimussäätiön hallituksen muodostavat nuorisoalan kattojärjestö Allianssin työvaliokunta, professori emerita Helena Helve sekä opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtaja.

Tiedätkö kriteereihin sopivan toimijan? Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi lähettää sähköisellä lomakkeella. Ehdotuksesta on käytävä ilmi perustelut tunnustukselle sekä ehdottajan yhteystiedot. Otamme vastaan ainoastaan kirjallisia esityksiä. Esitykset on toimitettava viimeistään 31.1.2019.

Lisätietoja saa tarvittaessa Nuorisotutkimussäätiön toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelmilta, anna.munsterhjelm@alli.fi tai 040 5879514.

 

Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet:

Nuori kirkko ry:n Saapas-toiminta (2018)
Nuorisotyönohjaaja Kari-Pekka Vehkaoja Sotkamon seurakunnasta (2017)
Vantaan Tyttöjen Tila, Vantaan Nicehearts ry (2016)
Johtava Walkers-toimintavastaava Mauri Mujunen (2015)
Helsingin NMKY:n yökoripallotoiminta (2014)
Nuorisosihteeri Leena Aho Turun kaupungin Nuorisoasiainkeskuksesta (2013)
Oranssi ry (2012)
Nuorisosihteeri Sirkka-Liisa Strömmer Akaan kunnasta (2011)
Nuorisoverkosto Changemaker/Kirkon Ulkomaan apu (2010)
Toiminnanjohtaja Pekka Häyhä (2009)
Suomen Partiolaiset (2008)
Toimialajohtaja Pauli Parviainen (2007)
Hollolan Nuorisoseura (2006)
Lehtori Maija-Sisko Kauppila (2005)
Inarin kunnan viestintäpaja (2004)
Sorin Sirkus Tampereelta (2003)
Kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta (2002)


Avainsanat: