Uutiset

EU-rahoitus antaa siivet nuorille ja nuorisotyölle – tule kuulemaan tästä lisää NUORI2022-tapahtumaan

Uutiset 7.3.2022

Koko nuorisoalan yhteenkokoava NUORI2022-tapahtuma järjestetään Jyväskylässä huhtikuussa. Tapahtuman yhteistyökumppaniksi valikoitui vanha tuttu: Opetushallituksessa majaansa pitävä EU:n nuoriso-ohjelmat. 

EU:n nuoriso-ohjelmat eli Erasmus+ nuorisoalalle ja Euroopan solidaarisuusjoukot ovat välineitä, joilla EU tukee kansainvälistä nuorisotyötä ja liikkuvuutta sekä edistää käytännön tasolla eurooppalaisten arvojen kuten solidaarisuuden tai nuorten osallisuuden toteutumista. 

“Pääviestimme on, että EU-rahoitus voi antaa siivet nuorille ja nuorisotyölle, kun vain uskaltaa lähteä kokeilemaan. Rahaa on uudella ohjelmakaudella jaossa enemmän kuin koskaan, ja ohjelmien mahdollisuudet ovat entistä monipuolisempia”, kertoo Opetushallituksen ohjelma-asiatuntija Hilma Ruokolainen.

Nuoriso-ohjelmien hankeavustuksia on Suomessa vuonna 2022 jaossa yli 7 miljoonaa euroa. Lisäksi rahaa on jaettavana EU:n keskitettyjen hakujen kirstussa. 

“Ohjelmaosuuksissamme ja näyttelypisteellämme NUORI2022-tapahtumassa raotamme sekä oman pullean lompakkomme että Brysselin kirstujen avautumisen salaisuuksia. Toivomme, että pääsemme juttusille aivan uusien tahojen kanssa ja onnistumme päivittämään kävijäkunnan tietoja ohjelmista”, summaa Ruokolainen. 

Nuoriso-ohjelmat muutoksessa – mihin nyt kannattaa kiinnittää huomiota?

EU-ohjelmat muuttuvat maailman mukana, joten tietojen päivittäminen on tärkeää. Pandemia-aika on haastanut kansainvälistä yhteistyötä. Digitaalisuus on kehittynyt ja ympäristövastuullisuus nostanut päätään. Nuoriso-ohjelmien kaikki hankemuodot eivät vaadi edes kansainvälisiä kumppanuuksia, vaan eurooppalaisuus voi olla läsnä teemojen ja arvojen kautta. Lukuisten pienten hankkeiden sijaan organisaatioita ohjataan suunnittelemaan kansainvälistä työtään pitkäjänteisesti ja sitä kautta pääsemään helpommin rahoitukseen kiinni.

“Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi.  Vuoden tavoitteena on juhlia ja tukea sukupolvea, joka on joutunut uhraamaan eniten pandemia-aikana sekä rohkaista nuoria nousemaan positiiviseksi yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi. Ja sehän onnistuu mukavasti EU-hankkeiden avulla”, Ruokolainen kannustaa.

NUORI2022 – valtakunnalliset nuorisotyön päivät järjestetään Jyväskylässä 26.-27.4.2022. Tapahtuma tarjoaa jopa 2000 nuorisoalan ammattilaiselle, vaikuttajalle ja toimijalle paikan verkostoitua, innostua ja kehittää osaamistaan. 

Tapahtuman tavoite on kehittää alan osaamista sekä mahdollistaa hyväksi todettujen toimintamallien leviäminen valtakunnallisesti. NUORI2022-tapahtumassa nostetaan alan arvostusta ja näkyvyyttä sekä tuodaan nuorisoalalle keskeiset kysymyksen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tutustu Opetushallituksen NUORI2022-ohjelmiin EU:n nuoriso-ohjelmista:
Herve Poisson ja Euroopan parhaiten kätketty salaisuus: Brysseliin haudattu rahakirstu (tiistai klo 16.30-17.30)
Ohjelma-battle: Erasmus+ Youth vs Euroopan solidaarisuusjoukot (keskiviikko klo 9.30-10.30)

Lue lisää EU:n nuoriso-ohjelmista:

Osta liput nyt: alli.fi/nuori2022

Katso myös