Uutiset

Hae Allianssin kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmään vuodelle 2022!

Uutiset 11.11.2021

Kokoamme Allianssissa nuorisoalaa yhteen monien eri teemojen ympärille. Kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmä on yksi konkreettinen tapa vaikuttaa Allianssissa siihen, miten nuorisoalalla kansainvälisiin teemoihin vaikutetaan. Haku on nyt avoinna!

Ryhmän jäsenenä osallistut Allianssin edunvalvonnan toteuttamiseen esimerkiksi edustamalla Allianssia ja suomalaisia nuoria eri kokouksissa, työryhmissä tai edustusmatkoilla Suomessa ja maailmalla. Kv-ryhmässä pääset vaikuttamaan Allianssin toimintaan ja edunvalvonnan linjauksiin sekä laajemmin koko nuorisoalaan. Kv-ryhmässä pääset oppimaan itse uutta ja kasvattamaan omia kontaktejasi nuorisoalan toimijoiden parissa. Pääset myös tuomaan esiin omaa asiantuntemustasi yhteistyössä Allianssin hallituksen ja toimiston kanssa. Ryhmä tukee Allianssia aloitteiden, innovaatioiden ja nykyisten sekä uusien toimintamallien pohtimisessa ja tekemisessä.

Ryhmän jäseniltä edellytämme sitoutumista Allianssin arvoihin ja toimintaperiaatteisiin sekä ryhmän toimintaan koko kalenterivuoden ajaksi. Kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmän tavoitteet nojaavat Allianssin tavoiteohjelman kansainvälisiin tavoitteisiin ja EU-vaikuttamisen suunnitelmaan. Ryhmä kokoustaa noin kerran kuussa ja kokoukset toteutuvat, pandemiatilanne huomioiden, Allianssi-talolla, Helsingissä. Kokouksiin voi osallistua aina myös etänä. Ryhmän jäsenet työskentelevät myös kokousten välillä esimerkiksi kommentoimalla Allianssin avauksia, osallistumalla päättäjätapaamisiin tai kansainvälisiin tilaisuuksiin.

Miten haet mukaan:

Hae kansainväliseen nuorisopolitiikan ryhmään täyttämällä alle linkattu hakulomake. Eniten meitä kiinnostaa sinun motivaatiosi tehtävää kohtaan: miksi haluaisit mukaan Allianssin kv-ryhmään? Nimeä myös taho (Allianssin jäsenjärjestö tai muu nuorisoalan toimija), joka suosittelee sinua tehtävään. Hakemuksessa voit myös ilmoittaa, jos haluat toimia ryhmän puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Ryhmän puheenjohtajisto nimetään samalla kun ryhmän muu kokoonpano.

Kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmään valitaan puheenjohtajiston lisäksi  8–12 jäsentä. Hakijoiksi toivomme eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri-  ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Maksamme ryhmän jäsenille matkakulut kokouksiin ja edustustehtäviin, mutta päivärahoja tai palkkioita ei makseta.

Haku kv-ryhmään vuodelle 2022 on avoinna 2.12.2021 klo 23.59 saakka. Täytä hakemus Allianssin kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmään Lyytissä täällä: www.lyyti.in/kv-ryhma2022

Valinnat ryhmään tekee Allianssin hallitus kokouksessaan 16.12.2021, minkä jälkeen valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille. Ryhmään valituille henkilöille järjestetään perehdytyspäivä tammikuussa.

Ps. Etsimme myös kuutta nuorisodelegaattia! Haku on avoinna 21.11.2021 saakka – lisää tietoa saat täältä. Voit hakea samaan aikaan useampaan Allianssin luottamustehtävään. Nuorisodelegaatit osallistuvat myös Allianssin kv-ryhmän kokouksiin. Lisäksi etsimme aktiivisia nuoria osallistumaan nuorten ja kansanedustajien keskusteluun EU:n tulevaisuudesta – tsekkaa uutinen täällä!

Lisätietoja:

Kaisa Larjomaa
Kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija
+358 44 416 5292
kaisa.larjomaa@alli.fi

Katso myös