Järjestöt vastustavat nuorten työsuhdeturvan heikentämistä

Uutiset 8.6.2018

Allianssi yhdessä muiden järjestöjen kanssa vaatii hallitusta perumaan alle 30-vuotiaisiin kohdistettavan työsopimuslain heikennyksen.

 Hallitus on sopinut vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmassaan 11. huhtikuuta, että se ryhtyy valmistelemaan työsopimuslain muutosta, jolla ”helpotettaisiin nuorten työttömien työllistämistä”. Sen myötä työnantaja saisi tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan ”nuoren” kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Määräaikaisten työsopimusten määrän kasvattaminen lisää työelämän turvattomuutta sekä repaleisuutta. On kohtuutonta asettaa työuransa alussa olevat nuoret asemaan, jossa heiltä viedään aito mahdollisuus suunnitella tulevaisuuttaan, talouttaan ja mahdollisen perheen perustamista. Määräaikaisuuksien lisääminen kohdistuu erityisen raskaasti nuoriin naisiin, joiden työmarkkina-asemaa tulisi pikaisesti parantaa tasa-arvoisemmalla politiikalla. Toteutuessaan hallituksen suunnittelema lainmuutos vaikeuttaisi nuorten naisten pääsyä vakaisiin työsuhteisiin ja lisäisi entisestään sukupuolien palkkaeroja.

Alle 30-vuotiaisiin kohdistettava työsopimuslain heikennys on ongelmallinen myös ikäsyrjinnän näkökulmasta ja vastoin perustuslain turvaamaa oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun. On vaikea ymmärtää hallituksen päämääriä, kun tiedossa ovat työ- ja elinkeinoministeriön oman vuoden 2017 työolobarometrin tulokset, joiden mukaan kaikista yleisintä on määräaikaisiin kohdistuva eriarvoinen kohtelu tai syrjintä. Jopa 13 prosenttia palkansaajista sanoi vuonna 2017, että sitä esiintyy omassa organisaatiossa. Myös kouluttautuminen on barometrin mukaan määräaikaisissa työsuhteissa selvästi harvinaisempaa kuin toistaiseksi voimassa olevissa.

Allekirjoittaneet palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, nais- ja perhejärjestöt vastustavat suunniteltua lakimuutosta ja vetoavat hallitukseen sen poisvetämiseksi valmistelusta.

 

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Akava ry

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

Akavan opiskelijat

Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS fr

Naisasialiitto Unioni ry

RKP-nuoret

Sosialidemokraattiset Naiset

Sosialidemokraattiset Nuoret Ry

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry

Suomalainen Naisliitto ry

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry

Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry

Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI ry

Vihreät Naiset ry

Vihreät nuoret

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry


Avainsanat: