Jokaiselle nuorelle mieluisa harrastus – tule Suomen mallin taustaryhmään!

Uutiset 7.1.2020

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee hallitusohjelman mukaisesti Suomen mallia. Kyseessä on mm. uudistus, jossa jokaiselle nuorelle turvataan mahdollisuus maksuttomaan mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Mallia valmistellaan Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä huhtikuuhun 2020 saakka ja kutsumme nuorisoalan mukaan tukemaan valmistelutyötä Allianssin omassa taustaryhmässä. Tämän lisäksi Allianssissa työstetään laajempaa Suomen mallia, Islannin malliin liittyen.

Ryhmä työskentelee huhtikuun 2020 kehysriiheen saakka, jolloin Marinin hallituksen on määrä tehdä päätöksiä harrastamisen Suomen mallista. Allianssi on mukana valmisteluryhmässä ja nuorisoalan taustaryhmä kokoontuukiin tiiviissä aikataulussa OKM:n valmisteluryhmän kokousaikataulua mukaillen. Lisäksi harrastamsien taustaryhmässä mietitään, millainen olisi nuorisoalan unelmien Suomen malli.

Kenelle?

Työryhmä on tarkoitettu nuorisoalalla työtä tekeville, jotka ovat valmistelleet alan esityksiä Islannin mallin, Suomen mallin tai harrastustakuun toteutukselle ja jotka ovat kiinnostuneita Suomen mallin työstämisestä.

Tavoite! 

Ryhmä käsittelee Suomen mallin valmistelutyötä ja kokoaa nuorisoalan näkemyksiä Suomen mallin toteuttamisessa. Allianssin työryhmää vetää vaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen.

Milloin?

ke 29.1. klo 12-13 Allianssi-talolla: Nuokkari – ilmoittaudu
ke 26.2. klo 13-14:30 Allianssi-talo: Nuokkari – ilmoittaudu

Taustaryhmä on yksi vuonna 2020 perustettavista Allianssin avoimista työryhmistä, jotka tukevat Allianssin toimintaa. Työryhmät perustetaan ajankohtaisten teemojen ympärille ja ne toimivat määräajan. Voit tutustua muihin vuoden 2020 työryhmiin täällä.

 

 


Avainsanat: