Julian Puumalainen tekemään nuorten Politiikkabussin sosiaalisen median viestintää

Uutiset 29.10.2020

Julian Puumalainen on valittu Nuorten Politiikkabussin kiertueen somevastaavaksi. Politiikkabussi kiertää 18 paikkakunnalla lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä kiertue lähtee liikkeelle valtakunnallisella Politiikkaviikolla ja järjestää politiikka-aiheisia tapahtumapäiviä kolmen viikon ajan marraskuussa 2020.

Puumalainen opiskelee Turun yliopistossa valtio-oppia ja poliittista historiaa. Aiempaa kokemusta viestinnän parissa hänellä on Puolustusvoimilta ja järjestötoiminnasta  partion tehtävissä. Politiikkabussin kiertueella Puumalainen keskittyy erityisesti kiertueen sosiaalisen median viestintään Instagramisssa ja TikTokissa. Puumalaisen vastuulla on kierteelle osallistuvien opiskelijoiden kohtaaminen ja ensimmäistä kertaa järjestettävän kiertueen kulun tallentaminen kuvin ja videoin.

“Julian vakuutti erityisesti hyvällä osaamisella kuvaamisesta ja viestinnästä sekä yhteiskunnallisten aiheiden tuntemuksella ja järjestötoiminnan kokemuksella. Julian on mahtava tekijä mukaan kiertuetiimiimme!”, kommentoi Politiikkabussin toteutusta johtava projektikoordinaattori Saana Annala.

“Politiikan tuominen lähelle nuoria on tärkeä, etenkin näin lähellä seuraavia vaaleja. On hienoa päästä tekemään työtä, joka on niin lähellä omia mielenkiinnon kohteita ja toisaalta tuntuu myös merkitykselliseltä”, Puumalainen sanoo.

 

Seuraa Politiikkabussin IG-tiliä ja TikTokia @politiikkabussi
Politiikkabussin pysäkit löydät täältä

Suomen nuorisoalan kattojärjestö toteuttaa Politiikkabussin. Nuorten politiikkabussi 2020 -hanke saa rahoitusta Erasmus+-ohjelmasta. Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.

 

Lisätietoja:

Saana Annala
saana.annala(a)alli.fi
p. 044 7800 193

Julian Puumalainen
julian.puumalainen(a)alli.fi
p. 
044 777 9334

 


Avainsanat: