Juuso Luomala Allianssin talous- ja hallintojohtajaksi

Uutiset 23.1.2020

Allianssin uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi on valittu Juuso Luomala, 30. Luomala siirtyy tehtävään Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n pääsihteerin paikalta, ja on sitä ennen toiminut koordinaattorina ja suunnittelijana Suomen Partiolaisissa, leiritoiminnan johtajana Leirikesällä sekä nuoriso-ohjaajana Helsingin kaupungilla. Nuorisoalan luottamustehtäviä ja vapaaehtoistöitä hän on tehnyt partion lisäksi muun muassa Lukiolaisten Liitossa.

Allianssissa Luomala ryhtyy vastaamaan talous- ja henkilöstöhallinnosta, IT-asioista sekä Allianssi-talosta ja niiden kehittämisestä. Merkittävä osa työtä on myös nuorisoalan valtionrahoitukseen ja avustusjärjestelmien tulevaisuuteen vaikuttaminen sekä nuorisojärjestöjen tulonlähteiden kehittäminen.

“Allianssin talous- ja hallintojohtajan tehtävä tuntuu jo nyt unelmahommalta: vakaa talous, hyvä hallinto ja sujuvat prosessit kiinnostavat tietysti aina, mutta sen lisäksi muutoksessa oleva toimintaympäristö tarjoaa samalla sekä varsin haasteellisen että erityisen merkityksellisen työkentän. On huippua päästä pian paiskimaan hommia uudessa roolissa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja alan toimintaedellytysten varmistamiseksi yhdessä muiden allianssilaisten ja nuorisoalan toimijoiden kanssa”, Juuso Luomala kommentoi.

Luomala aloittaa Allianssissa täysipäiväisesti 1.3.2020, mutta osallistuu jo sitä ennen joihinkin tehtävään liittyviin tapaamisiin. 

“Edellinen talousjohtajamme Minna pani Allianssin taloushallinnon erinomaiseen kuntoon. Kun pohja on mallillaan, voi uusi talous- ja hallintojohtaja keskittyä erityisesti nuorisoalan avustuskäytäntöjen ja varainhankinnan kehittämiseen. Juuso on tähän pestiin nappivalinta: saimme hyvin verkostoituneen nuorisojärjestökonkarin, joka tuntee alan nykytilan ja näkee sen kehittämistarpeet, hallitsee myös vaikuttamispuolen ja on kaiken lisäksi mahtavan hauska tyyppi. On ilo saada Juuso työkaveriksi!” Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm sanoo. 

Lisätiedot: Juuso Luomala, puh 040 745 9182, Anna Munsterhjelm, puh 040 5879615


Avainsanat: