Kansalaisjärjestöillä keskeinen rooli demokratiassa

Uutiset 2.12.2004

 

 

Tiedote
2.12.2004

Kansalaisjärjestöillä keskeinen rooli demokratiassa

Kynttilät syttyvät presidenttien haudoilla sunnuntaina muistuttaen nuorisotyön merkityksestä

Vapaaehtoistoiminnan viikon päätteeksi, itsenäisyyspäivän aattona Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. sytyttää kynttilät Suomen tasavallan presidenttien haudoille Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa. Viikon kohokohtaa, Vapaaehtoistoiminnan juhlaa vietetään perjantaina. Juhlassa jaetaan valtakunnallinen vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinto.

Muistokynttilät syttyvät Helsingissä ja Luumäellä sunnuntaina kello 17, Nivalassa klo 18. Tilaisuuden yhteydessä Helsingin Hietaniemen hautausmaalla puhuu kansanedustaja, KEPA:n puheenjohtaja Heidi Hautala. Allianssi järjestää kynttilöiden sytyttämiset yhdessä paikallisten nuorisotoimijoiden kanssa.

Perinteikkäällä kynttilöiden sytyttämisellä muistetaan kiitollisuudella Suomen itsenäisyyttä ja sukupolvien tekemää rakennustyötä. Samalla muistetaan nuorempien sukupolvien jatkuvasta jälleenrakennustehtävästä ja nuorisotyön merkityksestä maamme tulevaisuuden hyväksi. Tänä vuonna teemana on tasavaltamme ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin elämäntyö.

Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, Urho Kekkosen haudalla puhuu kansanedustaja, KEPA:n puheenjohtaja Heidi Hautala klo 17. Kynttilöiden sytyttämisen hoitaa Pääkaupunkiseudun Partiolaiset. Lisätietoja antaa Christian Wentzel p. 040 900 4889.

Luumäellä, presidentti Svinhufvudin haudalla kynttilät sytyttää Vesaisten Karjalan piiri klo 17. Lisätietoja antaa Joakim Vainonen p. 0500 491 753.

Nivalassa, presidentti Kallion haudalla ja sankarihaudoilla kynttilät sytyttää partiolippukunta Nivalan Partio. Tilaisuus alkaa kello 18. Lisätietoja antaa Pekka Herranen p. 044 4457 316.

Kansalaistoiminnan juhla Helsingissä pe 3.12.

Valtakunnallinen kansalaistoiminnan juhla järjestetään perjantaina 3.12. klo 13-15 Kino 13:ssa Helsingin Katajanokalla, osoitteessa Kanavakatu 12. Juhlan teemana on vapaaehtoistoiminnan merkitys ja tulevaisuus, ja juhlan yhteydessä jaetaan Valtakunnallinen kansalaistoiminnan tunnustuspalkinto.

Kuluvan vapaaehtoistoiminnan viikon tavoitteena on tehdä näkyväksi vapaaehtoistoimintaa, tunnustaa vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa ja tukea vapaaehtoisten verkostoitumista.

”Toimivan demokratian kannalta kansalaisjärjestöillä on keskeinen rooli. Itse asiassa ilman sellaista kansalaisyhteiskuntaa, jonka moottoreita järjestöjen laaja joukko on, suomalainen demokratia olisi sananhelinää vailla vastinetta todellisuuteen”, kertoo Allianssin puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen.

”Lukuisissa asioissa kansalaisjärjestöt ovat palauttaneet päättäjät raiteilleen tuoden esille vaihtoehtoisia näkemyksiä, joita muuten ei välttämättä olisi päätöksenteossa kuulunut”, Kaikkonen jatkaa.

Suomen kunnissa on tuhansia nuorisojärjestöjä, joissa toimii lähes miljoona suomalaista nuorta. Nuoret toimivat vapaaehtoisina osallistuen ja järjestäen eri toimintaa. Nuoret järjestävät kerho-, leiri- ja harrastustoimintaa. He oppivat uusia asioita, saavat ystäviä ja tärkeitä kokemuksia elämäänsä varten. Tämä kaikki tapahtuu yhdessä toimien.


Avainsanat: