Uutiset

Katariina Kojo vaikuttamistyön harjoittelijaksi

Uutiset 25.3.2022

Sosiaalipolitiikan maisteriopiskelija Katariina Kojo aloittaa vaikuttamistyön harjoittelijana Allianssissa huhtikuun alussa. Kojo viimeistelee opintojaan Tampereen yliopistossa.

Vaikuttamisen ja viestinnän kokemusta on Kojolle on kertynyt esimerkiksi Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta, Suomen Punaisesta Rististä sekä Vihreiden kampanjatoiminnasta. 

”Allianssi on tosi kiinnostava harjoittelupaikka. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan nuorisoalan vaikuttamistyöhön ja tekemään töitä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi”, Kojo kommentoi.  

Harjoittelussaan Kojo tarttuu erityisesti päättäjille suunnatun Nuorista Suomessa -tietopaketin koostamiseen ja toimittamiseen, teemaan liittyvän webinaarikokonaisuuden järjestämiseen sekä kevään 2023 eduskuntavaalivalmisteluihin. Lisäksi harjoittelun arkeen kuuluvat vaihtelevat vaikuttamisen ja viestinnän tehtävät sekä mahdollisuus päästä tutustumaan nuorisoalan moninaiseen tehtäväkenttään. 

“On ilo päästä tarjoamaan harjoittelumahdollisuus Katariinalle, joka erottui hakijajoukosta jo olemassa olevien taitojen, kokemuksen kuin skarpin otteensa osalta”, kommentoi vaikuttamistyön päällikkö Katja Asikainen valintaa.

Lisätietoja

Katja Asikainen
vaikuttamistyön päällikkö
katja.asikainen@nuorisoala.fi 
044 314 1324

Katariina Kojo
vaikuttamistyön harjoittelija
katariina.kojo@nuorisoala.fi

Katso myös