Kehysriihi – aika palata tulevaisuuteen

Uutiset 1.4.2021

Korona synkensi nuorten tulevaisuuskuvan, nyt aika pelastaa se. Hallituksen tulee kehysriihessä 21.-22.4. turvata nuorten tarvitsemat palvelut. Rahoituksen ei tule romahtaa, vaikka rahapelitoiminnan tuotot vähenevät. Siten nuorisoala voi auttaa nuoria myös tulevaisuudessa.

Korona-kriisi on vaikuttanut monella tavalla nuorten elämään. Harrastusten loppuminen, opintojen vaikeutuminen, työpaikkojen katoaminen, yksinäisyys ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat olennaisia ilmiöitä. Kuvaavaa on, että MTV Uutisten ja Allianssin kevään 2021 kyselyyn vastanneista nuorista 87 % ilmoitti, että koronatilanne on aiheuttanut kielteisiä tunteita. Näistä tunteista tärkeimmiksi nousivat ahdistus, huolestuneisuus ja yksinäisyys.

Kehysriihessä hallituksella on mahdollisuus päättää rahoituksesta toimille, jotka auttavat nuoria kriisin yli. Keskeinen niistä on nuorisoalan rahoituksen turvaaminen.

Nuorisotyö järjestöissä, kunnissa, seurakunnissa on tärkeä nuorten tukija. Nuorisotyön tavoitteena on nuorten kasvun, itsenäistymisen ja osallisuuden tukeminen yhteiskunnassa. Perinteistä toimintaa ovat esimerkiksi kerhot ja leirit. Lisäksi etsivä (tai löytävä) nuorisotyö sekä digitaalinen nuorisotyö yleistyvät. Tärkeitä nuorisotyön muotoja ovat lisäksi muun muassa koulunuorisotyö ja työpajatoiminta.

Juuri nyt koko alaa koskee kriisi. Noin puolet alan valtion rahoituksesta katetaan rahapelitoiminnan tuotoilla. Nämä tuotot ovat alentuneet vuoden 2019 tasoon nähden noin kolmanneksella – noin miljardista 700 miljoonaan euroon – ja tuotot pysyvät tällä matalalla tasolla nykynäkymän mukaan. Toisin sanoen, nuorisoalan rahoitukseen kohdistuun noin kuudesosan rahoituksen alenemisen paine nykyrahoitusmallissa.

Nuorisoalan yhteiskunnallinen merkitys ei kuitenkaan ole alentunut vähääkään. Päinvastoin: koronan myötä merkitys on aiempaa suurempi.

Nuorisoalan rahoitustaso tulee kehysriihessä turvata

Kehysriihessä tuleekin löytää rahoitusta toimille, jotka palauttavat näkymän hyvästä tulevaisuudesta nuorille. Olennainen on alan rahoituksen tason turvaaminen. Kytkös rahapelitoiminnan ja nuorisoalan välillä on aikansa elänyt: tulevaisuudessa alan rahoitus tulee kattaa yleisestä budjetista. 

Muita tärkeitä toimia ovat ainakin:

  • työllisyys: nuorisotakuun toteuttaminen kattavana
  • mielenterveys: hoitotakuun toteuttaminen – erityisesti terapiatakuun
  • opinnot: tuen osoittaminen opintoihin
  • yhteisöllisyys ja oppiminen: harrastustakuun kattava toteutus
  • yleiset mutkat elämänpolulla: Ohjaamoiden vakinaistaminen

Lisää tietoa aihesta voit lukea kehysriihimuistiostamme.

Tule mukaan yhteiseen vaikuttamiseen

Nuorisoalan toimija: tervetuloa yhteiseen vaikuttamistyöhön. Taustatietoja löydät kehysriihimuistiostamme.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla lisäämme myös kuvia ja materiaalia, joita voit täydentäen hyödyntää esimerkiksi somessa.

Voit vaikuttaa:

  • jaa tietoa nuorisotyön tärkeydestä sosiaalisessa mediassa:
    korona synkensi nuorten tulevaisuuskuvan, nyt on aika pelastaa se. Turvataan kehysriihessä nuorten tarvitsemat palvelut. #paluutulevaisuuteen
  • keskustele nuorisotyön rahoitustason säilyttämisen tärkeydestä päättäjien kanssa:
    alaa tarvitaan nyt erityisen paljon, nyt ei ole oikea hetki romauttaa rahoitusta vaikka rahapelitoiminnan tuotot alentuvat
  • Osallistu 19.4. alan yhteiseen some-tempaukseen nuorisoalan toimintaedellytysten puolesta. Tule mukaan yhteiseen työhön!
  • Ehdota Allianssille muita tapoja vaikuttaa yhdessä.

 

Turvataan tulevaisuus yhdessä!

 

Lisätiedot:

Va. toiminnanjohtaja Ilmari Nalbantoglu
ilmari.nalbantoglu@alli.fi
050 574 1112


Avainsanat: