Uutiset

Kohdatut-valokuvateos kokoaa nuorten kokemuksia nuorisotyöstä koronapandemian ajalta – “Nuorten hyvinvointiin tulee satsata erityisesti nyt”

Uutiset 11.10.2022

Valokuvaaja Henrietta Soininen kuvasi ja haastatteli 12 nuorta, jotka kertoivat miten koronapandemian rajoitustoimet vaikuttivat heidän elämäänsä. Kohdatut-teokseen piirtyy kuva nuorisoalan ammattilaisten ja vapaaehtoisten pandemian aikana tekemän työn mittaamattoman arvokkaasta merkityksestä. 

“Välillä olen miettinyt, että miten olisi käynyt, jos olisi käynyt toisin, ja se on pelottava ajatus.” – teokseen haastateltu Karoliina

Koronapandemian aikana nuorisoalan ammattilaiset ja vapaaehtoiset kunnissa, seurakunnissa ja järjestöissä joutuivat poikkeuksellisen tilanteen eteen. Yhdessä nuorisoalan toimijat pitivät huolta siitä, ettei yksikään nuori joutuisi syrjäytymisen syöksykierteeseen, vaan että jokaisella olisi edes yhteen turvalliseen aikuiseen yhteys. 

Tämä työ tulee näkyväksi Nuorisotyön viikolla julkaistussa tamperelaisen valokuvaajan Henrietta Soinisen teoksessa Kohdatut.  Euroopan nuorison teemavuoden kunniaksi tehty kuvateos nostaa esiin nuoria, jotka ovat saaneet apua koronan ja muiden maailman kriisien keskellä nuorisoalan tekemästä nuorisotyöstä. 

Kohdatut-näyttelyn avajaisissa maanantaina puhunut Helsingin nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka totesi, että pandemia kohteli ihmisiä eri tavoin: se iski kovempaa niihin, jotka ovat heikommassa asemassa.

“Korona-aikana nuorisotyö osoitti vahvan kykynsä tarttua uuteen. Jos toiminnan rajoitukset olisivat jatkuneet, olisi se ollut musertavaa nuorisotyölle, joka perustuu nuorten osallisuuteen, yhteiseen tekemiseen ja kaveruuteen”, arveli Vatka.

“Nuorten hyvinvointiin tulee satsata erityisesti nyt.  Nuorisotyö on tähän hyvä ja tehokas keino, se tarttuu vaikeisiinkin asioihin kaveruuden ja ilon avulla – tällä tavoin rakennamme uskoa tulevaisuuteen”, Vatka totesi. 

Kohdatut-valokuvateos on esillä Allianssi-talolla (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki) Nuorisotyön viikon ajan 11.-14.10. päivittäin klo 9.00-11.00 ja klo 12.00-16.00. Poikkeuksena näyttely ei ole avoinna keskiviikkona 12.10. klo 9.00-11.00.

Katso myös