Lasten, nuorten ja opiskelijoiden järjestöt: haastamme aikuiset tukemaan nuorten ilmastoliikettä ja vahvaa ilmastopolitiikkaa

Uutiset 26.9.2019

Lasten, nuorten ja opiskelijoiden järjestöt tukevat nuorten ilmastolakkoa sekä nuorten vaatimuksia ilmastopolitiikan tiukentamisesta. Aikuisten täytyy ottaa nuorten huoli tosissaan, kantaa vastuunsa sekä rakentaa lapsille ja nuorille kestävää tulevaisuutta. 

Miljoonat nuoret ympäri maailman marssivat 20.9. elinkelpoisen planeetan puolesta. Suomessa nuoret ovat kutsuneet ilmastolakon perjantaille 27.9. ja kutsuneet myös aikuiset mukaan. 

Nuoret ja lapset ovat ilmastotyön tämän hetken suurin muutosvoima yhteiskunnassa. Siksi allekirjoittaneet haastavat aikuiset tukemaan nuorten aktivoitumista ilmastotyössä, että kantamaan lopullista vastuuta ilmastotoimien pikaisesta toimeenpanosta.

“Puolustamme lasten ja nuorten oikeuksia elinkelpoiseen planeettaan ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Jotta tämän päivän lapsilla olisi tulevaisuudessa edellytykset hyvään elämään, tarvitsemme tehokkaita päästöjä vähentäviä toimia, hiilinieluja sekä resursseja muutokseen sopeutumiseksi. Tähän työhön päättäjillä on tukemme.”

Nuorisoalan yhteinen viesti on, että Suomen tulee tehdä enemmän tarvittavia toimia kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Fossiilisista polttoaineista täytyy luopua, hiilinieluja kasvattaa ja päästöjä vähentää nykyistä enemmän. Kaiken päätöksenteon tulee olla linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa ja tavoitella maapallon keskilämpötilan nousemisen hillitsemistä 1,5 asteeseen. 

Nuorten ilmastoaktivismi on kohdannut kuluvan syksyn aikana myös kritiikkiä, jolle ei järjestöjen mukaan ole perustetta. Järjestöt katsovat, että nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen on itseisarvoisesti arvokasta, koska nuorilla on oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Tämän lisäksi nuorten osallistumismuodot ovat lainsäädännössä turvattuja, minkä vuoksi vaikuttamista ei pitäisi kyseenalaistaa.

“Aikuisten tehtävä on suojella sekä nuorten osallisuutta yhteiskuntaan että planeettaa ja nuorten tulevaisuutta ilmastokriisiltä. Tähän tarvitaan meitä kaikkia”, kannanoton allekirjoittaneet päättävät. 

 

Allekirjoittajat:

Nuori kirkko 
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Plan International Suomi
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI
Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK
Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU
Suomen Partiolaiset
Suomen ylioppilaskuntien liitto 

 


Avainsanat: