Uutiset

Ministeri Li Andersson tapasi nuoria työpaja Fendarilla: “Yhteiskunnan suuret puheenaiheet konkretisoituivat nuorten kertomissa tarinoissa.”

Uutiset 24.10.2022

Turun Fendarilla otettiin varaslähtö ensi viikolla alkavaan Politiikkaviikkoon, kun nuoret pääsivät testaamaan vaikuttamisen mahdollisuuksiaan ja keskustelemaan opetusministeri Li Anderssonin kanssa nuoria ja päättäjiä yhdistävässä nuorisodialogissa.

Yhteistyössä Into – Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n kanssa järjestetyssä tilaisuudessa ministeri tutustui työpaja Fendarin toimintaan sekä keskusteli yksityisesti työpajanuorten ja toimintaa ohjaavien nuorisotyöntekijöiden kanssa. 

“Keskustelu oli hieno ja antoisa! Nuoret jakoivat avoimesti omia tarinoitaan, ja kaikki suuret yhteiskunnalliset keskustelut, kuten nuorille suunnatut sote-palvelut ja yhteisöllisyys, konkretisoituivat näiden nuorten sanoissa ja heidän omissa kokemuksissaan”, Andersson kuvaili nuorisodialogia.

Nuorten kanssa käydyissä keskusteluissa nousi ministerin mukaan esiin muun muassa koulukiusaaminen sekä varhaisen puuttumisen tarve.

“Monilla oli kokemus siitä, että koulussa ei oltu puututtu tai välitetty riittävästi silloin, kun esimerkiksi poissaoloja oli ollut paljon. Pahimmillaan noita ongelmia korjataan sitten kymmenen vuotta myöhemmin, vaikka olisi mahdollista tehdä se jo aiemmin”, Andersson totesi. 

Fendari tarjoaa 16-29-vuotiaille nuorille sopimuksellista ja tavoitteellista työpajatoimintaa. Tämä pitää sisällään työkokeilut, koulutussopimukset sekä kuntouttavan työtoiminnan. Työtoiminnan lisäksi nuori saa Fendarilla ja Turun kaupungin muilla työpajoilla tukea koulutukseen ja työnhakuun liittyvissä asioissa sekä elämänhallinnallisissa kysymyksissä. 

“Fendari oli minulle ennestäänkin tuttu, mutta oli hienoa päästä vierailemaan tiloissa kunnolla ja tutustumaan työpajan toimintaan”, Andersson iloitsi.

Ministerin vierailu toteutettiin osana Politiikkaviikon ohjelmaa. Viidettä kertaa järjestettävä Politiikkaviikko on valtakunnallinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko, joka järjestetään 31.10. alkaen yläkouluissa, toisen asteen opetuksessa ja muussa nuorisotoiminnassa. Tänä vuonna teemaviikko etsii vastauksia siihen, miten politiikalla voidaan ratkoa yhteiskunnan kriisejä ja viheliäisiä ongelmia yhdessä eri mielipiteistä ja ideologioista huolimatta.

Lisätietoja:
Iida Laurila
Nuorten osallisuuden asiantuntija, sakkunnig i ungas delaktighet
+358 44 787 0880
iida.laurila@nuorisoala.fi


Avainsanat:

Katso myös