Mitä kuuluu nuorille? -podcastin toisessa jaksossa etsitään nuorille töitä

Uutiset 12.3.2020

Mitä kuuluu nuorille? -podcastin toisessa jaksossa tartutaan jatkuvasti poliitikkojen ja talousviisaiden huulilla olevaan kysymykseen: nuorten työllisyyteen. 

Vaikka talous on viime vuosina kasvanut ja koko yleisesti työllisyys kehittynyt parempaan suuntaan, on nuorten työllisyyskehitys muuta työväestöä hitaampaa. Nuorten lyhyet työurat ja vähäisempi työkokemus heikentävät mahdollisuuksia kiinnittyä työmarkkinoille.

Ohjaamoja tukevan Kohtaamo-hankkeen projektisuunnittelija Tuija Kautto, Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen dosentti Jaana Lähteenmaa ja kansanedustaja Matias Mäkynen (sd.) keskustelevat nuorten työllisyydestä Mitä kuuluu nuorille? -podcastin toisessa jaksossa.

Suomessa nuorisotyöttömyys on myönteisen talouskehityksen ansiosta vähentynyt selvästi viime vuosina. Tilastokeskuksen mukaan 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä työttömyysaste oli joulukuussa 2019 14,8 prosenttia. Marinin hallitus on sitonut monet nuortenkin kannalta hyvät uudistukset 75 % työllisyysasteeseen. Jos sitä ei saavuteta, miten käy vaikka koulutukseen tai mielenterveyspalveluihin suunniteltujen investointien?

”Ajattelen, että suurin osa hallituksen uudistuksista tukee myös työllisyyttä. Esimerkiksi mielenterveyspalveluja parannettaessa vaikutetaan siihen, että nuoret eivät jää vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle tai sairauspoissaolot eivät lisäänny. Meidän täytyy oppia ajattelemaan laajemmin, mitkä lopulta ovat työllisyyskeinoja”, sanoo Mäkynen podcastissa.

Millaisia ratkaisuja keskustelijat sitten ehdottavat nuorten työllisyyden vahvistamiseksi?

”Palkkatukijärjestelmää pitää uudistaa, eikä pyörittää nuoria palkattomissa harjoitteluissa ja työkokeiluissa”, vaatii Lähteenmaa.

”Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuus, etuusjärjestelmän kannustinloukut  ja monialaisessa työssä asiakkaiden tiedonsiirron mahdollistaminen ammattilaisten välillä”, luettelee Kautto esimerkkejä nuorten työllisyyden vahvistamiseksi.

Keskustelijat pohtivat jaksossa myös syrjäytyneiden nuorten nostamista takaisin työkykyisiksi sekä lähettevät terveisensä ay-liikkeelle kevään työmarkkinaneuvotteluihin. Kuuntele koko jakso täältä.
 

Mitä kuuluu nuorille? on Allianssin podcast-sarja, jossa pureudutaan ajankohtaisiin nuorisoalaa puhuttaviin teemoihin mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Seitsemän jakson podcast-sarjan uusi jakso ilmestyy jatkossa torstaiaamuisin. 

Mitä kuuluu nuorille? tehtiin osaksi Allianssin tavoiteohjelman päivittämisprojektia, sillä halusimme pureutua ohjelman eri teemojen tilannekuviin kiinnostavalla tavalla. Kuuntele siis jaksot ja osallistu tavoiteohjelman päivittämiseen vastaamalla tähän kyselyyn viimeistään 22.4.2020. Lomakkeella keräämme ehdotuksia, toiveita ja tarpeita tavoiteohjelman sisällön päivittämisestä. Voit jättää ajatuksesi yksityishenkilönä tai jonkin ryhmän – esimerkiksi jäsenjärjestön hallituksen tai muun nuorisoalan toimijan – puolesta.


Avainsanat: