Nuoret aikovat äänestää seuraavissa eduskunta- ja presidentinvaaleissa

Uutiset 11.11.2010

 

KANNANOTTO

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry

 

Nuoret aikovat äänestää seuraavissa eduskunta- ja presidentinvaaleissa

ÄÄNESTÄMISESTÄ MAHDOLLISUUS MYÖS 16 -VUOTIAILLE

 

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin IRC-Galleriassa toteuttamaan kyselyyn vastanneista äänestysikäisistä nuorista ensi kevään eduskuntavaaleissa äänestää 64 %. Vastaajista peräti 70 % äänestää kevään 2012 presidentinvaaleissa.

 

Allianssi odottaa puolueilta, kouluilta ja medialta toimia, jotta nuorten äänestysaikeet toteutuvat. Vaaleihin tarvitaan nuoria ehdokkaita ja vaalikeskustelussa on nostettava esille nuoriin liittyä teemoja. Myös demokratiakasvatusta ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia vaalien välillä on lisättävä.

 

Osana nuorten aktivoimista Allianssi vaatii äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen kaikissa vaaleissa. Äänestysikärajan laskemisessa nuorten mielipidettä on kuultava laajasti ja nuorten vaikuttamistahto on otettava vakavasti.

 

Allianssin toteuttamassa kyselyssä juuri alle 18-vuotiaat tahtovat laskea äänestysikärajaa. Kaksi kolmasosaa 16- ja 17-vuotiaista nuorista laskisi äänestysikärajan 16-vuoteen kuntavaaleissa ja 41 %:n kaikissa vaaleissa. Vain viidennes vastustaa äänestysikärajan laskua.

 

Seurakuntavaaleissa 16-vuotiaat pääsevät jo äänestämään. Kirkko on oivaltavasti kohdistanut kampanjan erityisesti ensi kertaa äänestämään pääseville ja vienyt äänestyksen sinne, missä ihmiset arkisin liikkuvat, kuten kouluihin ja kauppakeskuksiin. Vastaavia keinoja on käytettävä myös muissa vaaleissa.

 

Allianssin kyselyn mukaan 80 prosentti nuorista on kiinnostunut politiikasta. Luomalla aitoja vaikuttamismahdollisuuksia nuorten kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin lisääntyy ja kanavoituu aktiivisuudeksi myös vaaleissa.

 

Allianssin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1094 nuorta.

 

Lisätietoja:
puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen p. 040 7177 494

varapuheenjohtaja Laura Simik p. 040 741 6299

pääsihteeri Jukka Tahvanainen p. 040 900 4875 


Avainsanat: