NUORI2019 – valtakunnallisten nuorisotyöpäivien ohjelmakokonaisuus julkistettu

Uutiset 11.12.2018

Menetelmiä nuorisotyön kehittämiseksi, keskustelua toiminnan vaikuttavuudesta ja sen arvioinnista, ajankohtaisinta tietoa nuorista ja nuorisotyöstä, puhetta nuoriso(työ)ystävällisestä yhteiskunnasta ja tavoista tehostaa yhteistyötä sekä kokonaisen ohjelmalinjan verran kuumimpia kuulumisia euroopasta – tätä kaikkea on luvassa NUORI2019-tapahtumassa!

Maaliskuussa Turussa järjestettävän tapahtuman ohjelmakokonaisuus on nyt julkistettu. Kokonaisuus rakentuu Suomen suurimman ongelman – nuorten syrjäytymisen – ratkaisemisen ympärille. Ohjelmaa tapahtumaan tuottaa Allianssin ja nuorisoalan osaamiskeskusten lisäksi laaja joukko nuorisoalan toimijoita – ohjelman kova asiantuntijakaarti on koottu mm. syksyllä järjestetyn avoimen ohjelmahaun avulla.

“Ihan hurjan siistiä nähdä vuodesta toiseen, kuinka innolla nuorisoalan tyypit ovat tuottamassa näin korkealaatuista ohjelmaa nuorisoalan suurtapahtumiin! Meidän tehtäväksi Allianssissa jää rakentaa kokonaisuus selkeäksi ja toimivaksi sekä luoda mahdollisimman hyvät puitteet ohjelmien toteuttamiselle. Nyt julkaistu ohjelmakokonaisuus antaa kattavan kuvan siitä, mitä ensi keväänä on luvassa – mutta lisää innostavia julkistuksia on vielä tulossa!”, kommentoi Allianssin tapahtumatuottaja Tiitus Uusoksa.

Julkistettuun ohjelmakokonaisuuteen on mahdollisuus tutustua tapahtuman verkkosivuilla sekä ohjelmapoluittain että kellonajoittain päiväkohtaisesti. Ohjelmakokonaisuus täydentyy vielä alkukeväästä muun muassa avajaisten ja päättäjäisten sekä Logomossa järjestettävän illanvieton sisältöjen julkistamisen myötä.

Tutustu NUORI2019 – valtakunnallisten nuorisotyöpäivien ohjelmakokonaisuuteen tästä.

 

Lisätietoja:
koulutussuunnittelija Maria Nikkari,
maria.nikkari@alli.fi

www.alli.fi/nuori2019

 


Avainsanat: