Uutiset

NUORI2023-tapahtuman avajaisissa viittomakielinen rap-artisti Signmark kannusti nuorisoalan toimijoita verkostoitumaan ja jakamaan hyvää

Uutiset 18.4.2023

Viittomankieliseen perheeseen syntynyt Signmark eli Marko Vuoriheimo luuli alkuelämänsä, että kaikki ihmiset viittovat. Vertaisuuden kokemus on Signmarkille elämässä kantanut voima.

“Ilman vertaisuutta ja verkostoitumisen tukea en olisi täällä tänään, sitä kautta olen löytänyt ylpeyden ja rohkeuden olla oma itseni”, hän kertoi NUORI2023-tapahtuman avajaispuheenvuorossaan. 

Signmarkia on ajanut elämässä eteenpäin halu tuoda viittomankieliset ihmiset näkyväksi osaksi yhteiskuntaa. Vuonna 2004 Signmarkin elämä muuttui Jyväskylän yössä, kun hän lensi baarista ulos viitottuaan Coco Jamboa tanssilattialla. 

“Sain kaljat niskaani ja muutama jätkä hyökkäsi kimppuuni. Heitä alkoi ärsyttää, että heiluin tanssilattialla. Sitten minut heitettiin ulos ja sanottiin, että älä tuu enää koskaan tänne yökerhoon. Silloin päätin, että nyt riittää. Mun on pakko näyttää koko maailmalle, keitä me ollaan. Silloin yöllä rupesin kirjoittamaan mun ekaa biisiä”, Signmark kertaili uransa alkuhetkeä. 

Ihmisiin tutustuminen, vaikka vähän väkisinkin, on ollut uraa eteenpäin vievä voima Signmarkille. 

“Verkostoituminen on tärkeää, se on syy miksi olen tässä. Olen jakanut tietoutta, ja niin tekin voitte jakaa teille tärkeistä asioista. Mitä enemmän verkostoidutte, sitä enemmän pystytte myös auttamaan nuoria”, Sigmark kannusti nuorisoalan toimijoita.


Avainsanat:

Katso myös