Uutiset

Nuorisovaaleja käydään yli 170 kunnassa tällä viikolla

Uutiset 17.5.2021

Nuorten kuntavaalit käydään kuluvalla viikolla 17.-21.5. 175 kunnassa, kun kymmenettuhannet nuoret valitsevat oman kunnanvaltuustonsa. Nuorisovaaleissa nuoret tutustuvat vaaleihin järjestämällä kuntavaalit, ja Nuorisovaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa. Tänä keväänä vaaleja järjestää 438 nuorten ryhmää peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja nuorisotoiminnassa. Nuorten kuntavaalitulos julkistetaan Yle Uutisluokan vaalipäivänä ja tulosta käydään läpi Uutisluokan suorassa erikoislähetyksessä 26.5. klo 12. Nuoret haastattelevat Nuorisovaalien voittajapuolueiden puheenjohtajia.

Nuorisovaaleihin osallistuu kuntavaaleissa 246 peruskoulua, 75 lukiota, 45 yhtenäiskoulua, 45 ammatillista oppilaitosta sekä 27 muuta nuorten ryhmää esimerkiksi nuorisovaltuustoa. Tänä keväänä Nuorisovaalit voi poikkeuksellisesti pitää myös etänä ja digiäänestyksenä vaalit järjestää noin neljännes osallistujista. Vaaleja järjestetään sekä suomenkielisissä että ruotsinkielisissä oppilaitoksissa. 

Nuorten kuntavaalitulos julkistetaan Yle Uutisluokan vaalipäivänä 26.5 ja tulosta käydään läpi Uutisluokan suorassa erikoislähetyksessä klo 12 TV 1:ssä ja Yle Areenassa. Tulos julkaistaan myös Allianssin nettisivuilla. Uutisluokan vaalilähetyksessä nuoret haastattelevat voittajapuolueiden puheenjohtajia sekä raportoivat Nuorisovaaleihin osallistuneista oppilaitoksista. Vaalitunnelmia voi seurata sosiaalisessa mediassa #nuorisovaalit #ungdomsvalet #uutisluokka.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on koordinoinut Nuorisovaaleja 1990-luvulta lähtien. Nuorisovaalien tavoitteena on vahvistaa nuorten demokratiakasvatusta ja tuoda nuorten ääntä esille vaaleissa. Nuorisovaalit järjestetään yhteistyössä Kuntaliiton ja Yle Uutisluokan kanssa.

Lisätietoja:

Virva Viljanen
nuorten osallisuuden asiantuntija
p. 050 3020 598
virva.viljanen@alli.fi

Roosa Kunnas
koordinaattori, vaikuttaminen ja viestintä
p.044 491 4022
roosa.kunnas@alli.fi 

 

Nuorisovaaleihin 2021 osallistuvat kunnat

Akaa, Alajärvi, Alavus, Askola, Espoo, Eura, Eurajoki, Forssa, Haapajärvi, Haapavesi, Hankasalmi, Hanko, Harjavalta, Hattula, Helsinki, Hollola, Huittinen, Humppila, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iisalmi, Ikaalinen, Ilmajoki, Imatra, Inari, Isokyrö, Janakkala, Joensuu, Joroinen, Juuka, Jyväskylä, Kaarina, Kajaani, Kangasala, Kankaanpää, Kannus, Karstula, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kaustinen, Kemi, Kemiönsaari, Kempele, Keuruu, Kihniö, Kirkkonummi, Kitee, Kivijärvi, Kokemäki, Kokkola, Kolari, Konnevesi, Kontiolahti, Kotka, Kouvola, Kruunupyy, Kuhmo, Kuopio, Kuortane, Kurikka, Kuusamo, Kyyjärvi, Kärkölä, Lahti, Laihia, Lapinjärvi, Lapinlahti, Lappeenranta, Lapua, Laukaa, Lemi, Lempäälä, Leppävirta, Lestijärvi, Lieksa, Liminka, Liperi, Lohja, Loimaa, Loppi, Loviisa, Lumijoki, Luoto, Merikarvia, Muonio Mustasaari, Muurame, Myrskylä, Mäntsälä, Mänttä-Vilppula, Mäntyharju, Naantali, Nakkila, Nokia, Nurmes, Nurmijärvi, Orimattila, Oulainen, Oulu, Outokumpu, Padasjoki, Paimio, Paltamo, Parainen, Parkano, Pelkosenniemi, Petäjävesi, Pieksämäki, Pielavesi, Pirkkala, Pomarkku, Pori, Porvoo, Pudasjärvi, Punkalaidun, Puolanka, Puumala, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Pälkäne, Pöytyä, Raasepori, Raisio, Rantasalmi, Ranua, Rauma, Rautalampi, Reisjärvi, Riihimäki, Rovaniemi, Ruokolahti, Ruovesi, Salo, Sastamala, Sauvo, Savonlinna, Seinäjoki, Sievi, Siikainen, Siikajoki, Siikalatva, Siilinjärvi, Simo, Sipoo, Siuntio, Sodankylä, Soini, Sonkajärvi, Sotkamo, Suomussalmi, Sysmä, Säkylä, Taipalsaari, Tampere, Tervo, Toivakka, Tornio, Turku, Tuusula, Urjala, Utajärvi, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Vesanto, Vesilahti, Veteli, Vieremä, Vihti, Viitasaari, Virolahti, Ylitornio, Ylöjärvi, Äänekoski

 


Avainsanat: