Nuorten Agenda 2030 -ryhmän uusittu kokoonpano

Uutiset 8.6.2018

Nuorten Agenda 2030 -ryhmässä toimii 17 jäsentä ja puheenjohtaja. Ryhmän ensimmäinen kokoonpano valittiin keväällä 2017, ja sen toimikausi kesti huhtikuuhun 2018. Toinen kokoonpano aloitti toukokuussa 2018. Ryhmä toimii nykyisen kestävän kehityksen toimikunnan kauden loppuun eli vuoteen 2019 asti, mutta sen jäsenet välittiin vuodeksi kerrallaan, jotta mahdollistettiin mahdollisimman monen nuoren osallistuminen.

Ryhmän tapaamiset toteutetaan yhteistyössä Kansallisen kestävän kehityksen toimikunnan kanssa. Ryhmän jäsenet ovat 15-28-vuotiaita, ja he tekevät sekä ruohonjuuritason työtä että sparraavat päätöksentekijöitä kestävän kehityksen teemoista. Jäsenet osallistuvat myös omien järjestöjensä, taustaryhmiensä ja koulujensa kestävän kehityksen toimintaan sekä Kestävän kehityksen ja Kehityspoliittisen toimikunnan kokouksiin ja teemaan liittyviin tapahtumiin.

Ryhmä perustettiin pääministeri Juha Sipilän johtaman Kansallisen kestävän kehityksen toimikunnan yhteyteen keväällä, ja hakuprosessia koordinoi Allianssi. Ryhmään valittiin nuoria eri taustoista ja eri puolita Suomea. Nuorten ryhmän tarkoituksena on kirittää toimikunnan työtä Suomen kestävän kehityksen nuorisotoimijoina ja osallistua yhteistyössä toimikunnan kanssa kestävän kehityksen suunnitteluun, toimeenpanoon, seurantaan ja ideointiin. Eri puolilta Suomea nimettyjen nuorten tehtävänä on myös viestiä kestävän kehityksen haasteista sekä innostaa oman alueensa nuoria mukaan konkreettiseen kestävän kehityksen työhön.

Ryhmän kokoonpano (toukokuu 2018):

Puheenjohtaja: Siiri Mäkelä, 28, Helsinki

Aino Miikki, 18, Imatra
Aleksanteri Kekonen, 17, Oulu
Matias Mäkiranta, 16, Lempäälä / Tampere
Mirna Aho, 26, Helsinki
Rasmus Karell, 25, Espoo
Jonna Könkkölä, 16, Jyväskylä
Laura Fagerlund, 23, Hangö / Åbo
Lauri-Adam Korvenmaa, 28, Helsinki
Nico Käräjäoja, 22, Jyväskylä
Nitin Sood, 28, Helsinki
Riina Pursiainen, 25, Turku
Roosa Laakso, 19, Hyvinkää
Sara Nyman, 18, Pöytyä (Varsinais-Suomi)
Sofia Savonen, 22, Loimaa, Aberdeen
Sokorey Mohamed, 18, Lieksa
Suvi Hiltunen, 19, Kirkkonummi
Ulriikka Myöhänen, 25, Jyväskylä


Avainsanat: