Nuorten vaalikone on avattu

Uutiset 15.2.2021

Nuorten kuntavaalikone on avattu osoitteessa nuortenvaalikone.fi. Nuorten vaalikone kokoaa yhdelle sivulle nuorten näkökulmasta ajankohtaisimmat kuntavaalikysymykset. Vaalikoneen avulla äänestäjä voi löytää sopivan ehdokkaan ja puolueen kevään kuntavaaleissa.

Nuorten vaalikoneesta voi etsiä omaa ehdokasta jo 293 kunnasta. Vastanneet ehdokkaat edustavat 18 eri puoluetta ja lisäksi mukana on eri valitsijayhdistysten ehdokkaita. Tällä hetkellä vaalikoneesta löytyy vasta osa ehdokkaista, mutta uudet ehdokkaat voivat voivat vastata vaalikoneeseen aina 28.3. asti.

Nuorten vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat ottavat kantaa nuorille tärkeisiin kuntapolitiikan teemoihin, kuten maksuttomaan ehkäisyyn, kuntien konkreettisiin ilmastotoimiin ja kouluväkivaltaan. Helmikuun 15. päivään mennessä tulleiden vastausten perusteella kuntavaaliehdokkaista enemmistö on samaa mieltä esimerkiksi siitä, että nuoren pitäisi päästä mielenterveyspalveluihin viikossa ja kunnan tulisi tarjota tilojaan nuorten harrastustoimintaan. Mielipiteitä jakoivat puolestaan kysymykset muun muassa tehokkaimmista keinoista puuttua kiusaamiseen, poliittisten nuorisojärjestöjen pääsy kouluihin ja kunnan ilmastotoimet kustannuksia kasvattaen.

Kuntavaaleissa lähes 110 000 nuorta saa käyttää äänioikeuttaan ensimmäistä kertaa. Vaalikoneilla on tutkitusti erityisen suuri merkitys erityisesti nuorten äänestäjien äänestyspäätöksiin. Nuorten vaalikone on jo vuosikymmeniä auttanut löytämään ehdokkaat, jotka haluavat ottaa kantaa nuorten hyvinvointiin. Vaalikoneella onkin pitkät perinteet nuorten vaaliosallistumisen tukena, sillä Allianssin 1990-luvulla toteuttama Harava-vaalikone oli maailman ensimmäinen nykyisen kaltainen ehdokaskone Ylen vaalikoneen rinnalla.

Nuorten vaalikoneeseen pääset tästä!

 

Nuorten vaalikone on toteutettu 30 nuorisoalan organisaation yhteistyönä, ja vaalikoneen kysymyksiä on työstetty syksyn ajan useissa työpajoissa. Kysymysten pohjana on käytetty nuorille suunnattua kyselyä kuntavaalien tärkeimmistä teemoista.

Ehdokas, etkö löytänyt itseäsi vaalikoneesta? Ilmoittaudu vastaajaksi Nuorten vaalikoneeseen tällä lomakkeella tai ota yhteyttä! vaalikone@alli.fi / Kandidat, hittade dig inte på valmaskinen? Vänligen kontakta oss! vaalikone@alli.fi / Candidate, did not find yourself in the voting aid application? Contact us! vaalikone@alli.fi

Nuorten vaalikoneen usein kysyttyihin kysymyksiin voit tutustua tällä sivulla.
 

Nuorten vaalikoneen takana ovat Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi sekä Aseman Lapset ry, Climate Move, Demarinuoret (Sosialidemokraattiset Nuoret ry), Eettisen kaupan puolesta ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS, Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry, Invalidiliitto ry, Järvenpään nuorisovaltuusto, Kehittämiskeskus Opinkirjo, Kommunistinuoret ry, Lastensuojelun Keskusliitto, Mediakasvatusseura ry, Nuori kirkko ry, Nuorisoasuntoliitto, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry, Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL), Oripään kunta, Oulun nuorisovaltuusto ONE, STTK, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto -SAKKI ry, Suomen Keskustanuoret ry, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, Suomen Setlementtiliitto ry, Suomen somalialaisten liiton Nuorten verkosto -hanke, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Svensk Ungdom, Vasemmistonuoret ry, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ja YAD Youth Against Drugs ry.

 


Avainsanat: