Päivi Antila aloittaa Allianssin tietoasiantuntijana

Uutiset 4.9.2018

Päivi Antila, 34, aloittaa Allianssin tietoasiantuntijana 12.9. Tietoasiantuntija tukee nuorisoalan toimijoita tiedontarpeissa, kokoaa nuorisoalaan liittyvää tietoa, koordinoi Allianssin tutkimus- ja julkaisutoimintaa sekä toimii Nuorisotiedon kirjaston tieto- ja asiakaspalvelussa.

Antila on kirjallisuutta, suomen kieltä ja informaatiotutkimusta opiskellut filosofian maisteri, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa kustannus- ja kirjastoalalla. Allianssiin Antila siirtyy Tampereelta Lastenkirjainstituutista.

”On hienoa päästä tekemään töitä tiedon, viestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa. Allianssi tekee tärkeää työtä nuorten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja demokratian edistämiseksi. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen sukeltamaan nuorisoalan sisältöihin, edistämään tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa ja kehittämään uusia keinoja tuoreen nuorisoalan tiedon välittämiseen sekä kentälle että päättäjien suuntaan”, Antila sanoo.

”Meillä Allianssissa on vahva tahto saada nuorten parissa tehtävästä työstä ja alaa koskevista päätöksistä entistä enemmän tietoon perustuvia. Tämä vaatii meiltä monipuolisten palveluiden tarjoamista aina Nuorisotiedon kirjaston tietopalveluista infografiikoihin ja tutkijayhteistyöhön. On hienoa saada intoa täynnä oleva asiantuntija tarttumaan tähän haasteeseen, odotamme jo kovasti Päiviä uudeksi työkaveriksi!”, kommentoi Allianssin osaamisen kehittämisen palveluista vastaava johtaja Henni Axelin.
 


Avainsanat: