Suomessa nuorten kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin on tutkimusten mukaan kasvanut, mutta osallistuminen ja sen muodot jakautuvat epätasaisesti eri ryhmien välillä. Lisäksi osa nuorista kokee, että heillä ei ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä politiikasta ja yhteiskunnasta siten, että he voisivat osallistua päätöksentekoon ja vaikuttamiseen.
Politiikkaviikon demokratiakasvatusmateriaalien avulla politiikkaa ja yhteiskunnallisia aiheita voi käsitellä mm. opetuksessa, nuorisotyössä, työpajoilla ja harrastustoiminnassa. Mukaan voi ilmoittautua esimerkiksi luokka, koulu, kirjasto, harrastusryhmä tai muu nuorten ryhmä.
Demokratiakasvatukseen pohjaavan Politiikkaviikon suojelijoina toimivat tänä vuonna kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) sekä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd). Politiikkaviikkoa eli valtakunnallista nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikkoa vietetään 23.-27.3.2026.
”On ilo ja kunnia saada suojella Politiikkaviikkoa! Demokratia on yhteiskuntamme kehityksen ydintä, ja on tärkeää, että myös nuoret innostuvat käyttämään ääntänsä ja valtaansa”, sanoo kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.
Jotta tunne osallisuudesta vahvistuu, on demokraattisia arvoja, asenteita ja taitoja opittava myös käytännössä. Politiikkaviikko pyrkii vastaamaan juuri tähän tarpeeseen. Demokratiakasvatuksen avulla voidaan tutkitusti kaventaa taustasta johtuvia eroja osallistumisessa ja yksilöiden sisäisessä kansalaispätevyydessä.
”Kiinnostus politiikkaan lähtee siitä kokemuksesta, että omalla äänellä on väliä. Nuorisoministerinä tärkein tavoitteeni on kohdata 50 000 nuorta, kuunnella heidän ajatuksiaan ja toimia vahvistimena nuorten äänelle. Siksi on myös suuri ilo toimia Politiikkaviikon suojelijana”, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala sanoo.
Miten osallistun Politiikkaviikkoon?
Yli kolmasosa nuorista ei keskustele yhteiskunnallisista asioista lainkaan kotonaan. Lähtemällä mukaan Politiikkaviikkoon mahdollistat useammalle nuorelle tilan harjoitella hyvin tärkeitä demokratiataitoja.
Politiikkaviikon kattoteema on vuonna 2026 ääni kuuluviin. Viikon aiheisiin lukeutuvat seuraavat kokonaisuudet:
- Nuoret poliittisen viestinnän kohteena
- Kulutusvalinnat yhteiskunnallisena vaikuttamisena
- Nuorten ääni päätöksenteossa
- Yhteiskunnallinen vaikuttaminen erilaisissa yhteisöissä
- Vaalit, puolueet ja Nuorten vaalikone
Politiikkaviikon demokratiakasvatusmateriaalit tuotetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tehtäväpankista löytyy materiaaleja toteutettavaksi sekä opetuksessa, nuorisotyössä, kirjastoissa ja muissa nuorten ryhmissä. Tehtävien kestot vaihtelevat 30–90 minuutin väliltä.
Vuonna 2026 Politiikkaviikon viestintäkumppanina toimii Kuntaliitto. Materiaaleja on tuotettu yhteistyössä Faktabaarin sekä usean eri nuorisojärjestön ja aiheiden asiantuntijoiden kanssa.
Lue lisää ja ilmoita ryhmäsi mukaan Politiikkaviikkoon tästä linkistä (Lyyti). Ilmoittautuminen on auki 27.3. asti, ja materiaalit säilyvät käytössä myös Politiikkaviikon jälkeen.
Lisätietoja
Aino Virenius
Viestinnän asiantuntija ja Politiikkaviikon projektiasiantuntija
aino.virenius@nuorisoala.fi