Rekrytointi

Rekry: Tule tekemään nuorten ilmastotoimijuudesta näkyvämpää – hae meille Ilmastonmuutosvoiman viestinnän tuottajaksi!

Uutiset 14.5.2021

Jo toista kertaa toteutettava Ilmastonmuutosvoima-hanke on kovassa vauhdissa ja tulevana kesänä eri puolilla Suomea toteutetaan taas hankkeen mahdollistamana lukuisia nuorten omaehtoisia ilmastotekoja. Näistä haluamme viestiä ja näitä haluamme dokumentoida mahdollisimman kattavasti – siksi haemme Ilmastonmuutosvoima-hankkeemme pariin määräaikaista viestinnän tuottajaa kesäkuukausille!

Ilmastonmuutosvoima on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama ja Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin koordinoima valtakunnallinen hanke, joka lisää nuorten omaehtoista ilmastotoimijuutta, käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja ja antaa yhteiskunnallista näkyvyyttä nuorten ilmastohuolelle ja -toivolle. Hankkeessa myönnämme taloudellista tukea nuorille, joilla on idea ilmastonmuutokseen liittyvästä toimesta mutta ei rahallisia resursseja ideansa toteutukseen. Tärkeä osa hanketta on myös sosiaalisen median kampanja, joka keskittyy nuorten ilmastotyön esille tuomiseen – myös tätä viestinnän tuottajamme pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan. 

Etsimme nyt viestinnän tuottajaa tukemaan ja toteuttamaan hankkeen viestintään, erityisesti raportoimaan nuorten ilmastoteoista. Viestinnän tuottaja toimii tiiviissä yhteistyössä hankkeen projektikoordinaattorin kanssa. Kyseessä on sen verran lyhyt projektitehtävä, että siinä onnistuminen vaatii aloitteellisuutta ja nopeasti toimeen tarttuvaa asennetta ja monipuolisia viestinnän perustaitoja. Olethan siis tyyppi, joka sopeutuu nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja hanskaa suvereenisti useammankin tehtävän samanaikaisen edistämisen. 

Saatat olla etsimämme viestinnän tuottaja, mikäli täytät seuraavat ominaisuudet: 

  • Haluat tehdä merkityksellistä työtä nuorisoalalla, nuorten ja ilmastoasioiden parissa. 
  • Hallitset suvereenisti sosiaalisen median kanavat ja kykenet tuottamaan eri kanaviin sekä virheetöntä tekstiä että kuvia ja videoita luontevasti ja nopeasti. 
  • Ymmärrät visuaalisen viestinnän päälle ja sinulla on hyvä visuaalinen silmä.
  • Sinulta löytyy valokuvaus- ja videotuotannon taitoja siinä määrin, että kykenet tuottamaan itsenäisesti alusta loppuun eri pituisia videoita. 
  • Et pelästy, vaikka kaikki työtehtäväsi eivät olisikaan puhtaasti viestinnällisiä, vaan autat mieluusti työkaveria myös oman ydinosaamisesi ulkopuolella. 

Lisäksi katsomme eduksi seuraavia asioita, mutta välttämättömiä ne eivät ole: 

  • Ajokortti – paljon kotimaassa reissaamista sisältävän työn vuoksi ajokortti saattaisi helpottaa tiettyjä matkoja. 
  • Taitto-osaaminen – olisipa upeaa, jos yksittäisten brosyyrien taittaminen tarvittaessa onnistuisi sinulta. 
  • Aiempi kokemus tapahtumien järjestämisestä. 

Tässä projektitehtävässä ei todellakaan tarvitse miettiä, onko omalla työllä yhteiskunnallista merkitystä. Monipuolisten työsisältöjen lisäksi tulet osaksi lähemmäs kolmenkymmenen allianssilaisen rentoa mutta kunnianhimoista työyhteisöä. Otamme uudet tyypit aina ilolla vastaan ja toivommekin, että myös sinä haluat olla aktiivinen osa työyhteisöämme. 

Tarjoamme tehtävän projektiluonteisuudesta johtuen kolmen kuukauden määräaikaisen työsuhteen, joka alkaa sopimuksen mukaan kesäkuun aikana. Ensijaisesti toivomme, että valittava henkilö olisi kanssamme 14.6.-13.9. välisen ajan, mutta olemme valmiita keskustelemaan asiasta. Tehtävässä on 60-prosenttinen työaika (22,5 h/vko), joten alkusyksynkin osalta se sopinee myös esimerkiksi opiskelujen oheen. Työtehtävät sijoittuvat joustavasti päivä- ja ilta-aikoihin sekä viikonlopuille. Työtä tehdään itsenäisesti ympäri Suomea, etänä ja tarpeen mukaan Allianssi-talolla Helsingin Pasilassa.

Tehtävästä maksamme 1 620 euron kuukausipalkkaa, minkä lisäksi tarjoamme työaikaan suhteutetun lounas-edun. Lisäksi meiltä saat hyvän ohjauksen, mainiot työkaverit sekä työyhteisön, jossa on enemmän kuin OK pyytää apua ja sparrausta muilta.  

Innostuitko? Mahtava juttu – ehkä sinä ja tämä työ olette ensi kesäksi ja alkusyksyksi toisillenne juuri ne oikeat! Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi pdf-tiedostoina viimeistään 27.5.2021 osoitteeseen rekrytointi@alli.fi, otsikolla Viestinnän tuottaja. Linkitäthän hakemukseesi myös esimerkkejä osaamisestasi! Haastattelut järjestetään lähtökohtaisesti 2.6. iltapäivällä etäyhteydellä. Haastatteluun kutsuttaville lähetetään pieni ennakkotehtävä. 

Lisätietoja tehtävästä voit kysellä tarvittaessa talous- ja hallintojohtajaltamme Juuso Luomalalta numerosta 040 745 9182.

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Allianssi on perhemyönteinen työpaikka ja toteuttaa rekrytoinnissaan positiivisen erityiskohtelun periaatetta. Positiivista erityiskohtelua sovelletaan silloin, kun hakijoina on yhtä päteviä tai vain vähäisessä määrin ansioiltaan toisistaan poikkeavia, joista toinen edustaa syrjinnän vaarassa olevaa ryhmää. Työnhakijoita kohdellaan myös Allianssin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti. 
 


Avainsanat: