Saana Annala vaikuttamisen harjoittelijaksi Allianssiin

Uutiset 12.3.2019

Maailmanpolitiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa opiskeleva Saana Annala on valittu vaikuttamisen harjoittelijaksi nuorisoalan kattojärjestö Allianssiin. Aiemmin hän on toiminut muun muassa projektikoordinaattorina vaihtojärjestö Youth for Understandingissä, harjoittelijana Suomen suurlähetystössä New Delhissä, luottamustehtävissä ainejärjestössä ja vapaaehtoistyössä YFU:n lisäksi Ilmastoveivi2019-kampanjassa.

Vaikuttamisen harjoittelijana Annala pääsee osallistumaan kaikkiin Allianssin vaikuttamisen tiimin työtehtäviin, erityisesti kevään vaalivaikuttamiseen. Seuraavien kuukausien aikana nuorisoalalla tehdään aktiivista vaikuttamistyötä sekä ehdokkaiden, puolueiden että äänestäjien suuntaan, järjestetään erilaisia vaalitapahtumia ja kannustetaan nuoria äänestämään. Myös Suomen suurin demokratiakasvatusprojekti Nuorisovaalit toteutetaan sekä eduskunta- että eurovaalien yhteydessä.

“Älyttömän jännittävää päästä mukaan vaalikevään pöhinään Allianssin harjoittelijana! Odotan erityisesti vaikuttamisen maailmaan tutustumista, ja tietenkin tulevia vaaleja, joissa nuorison rooli on tärkeämpi kuin koskaan. Allianssi tarjoaa upean näköalapaikan järjestömaailmaan, ja keväästä tulee varmasti antoisa”, Saana Annala sanoo.

Annala aloittaa harjoittelunsa 18.3.

“Harvoin pääsee tekemään nuorisoalan näkökulmasta näin kuumaa vaikuttamisen kevättä: parin kuukauden aikana Suomessa järjestetään eduskunta-, euro- ja nuorisovaalit sekä Euroopan nuorisokonferenssi. Etsimme skarppia, reipasta ja hauskaa harjoittelijaa, jonka opintoihin ja tulevalle uralle tällaisesta kokemuksesta olisi aidosti hyötyä, ja kovasta hakijajoukosta Saana erottui kaikin puolin edukseen. On mahtavaa saada näin mainio ja toimeentarttuva vahvistus seuraaviksi kuukausiksi!“ kertoo Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm.


Avainsanat: