Uutiset

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi esittää Nicholas Kujalaa Euroopan nuorisofoorumin hallitukseen

Uutiset 15.9.2022

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on asettanut 27-vuotiaan Nicholas Kujalan ehdokkaakseen nuorisoalan eurooppalaisen kattojärjestön Euroopan nuorisofoorumin (European Youth Forum, YFJ) hallitukseen kaudelle 2023–2024. Nuorisofoorumi edistää 105 kansallisen nuorisokomitean ja kansainvälisen nuorisojärjestön etua Euroopassa. YFJ toimii läheisessä yhteistyössä muun muassa Euroopan parlamentin ja komission kanssa. Kujalan ehdokkuutta tukee virallisesti myös muut Pohjoismaiden ja Baltian maiden nuorisokomiteat.

Luonnontieteitä Helsingin Yliopistossa opiskelevalla Kujalalla on pitkä tausta nuorisoalalla. Hän on toiminut muun muassa Finlands Svenska skolungdomsförbund FSS:n puheenjohtajana, RKP-nuorten varapuheenjohtajana ja Allianssin hallituksen jäsenenä. Kujala toimii tällä hetkellä Allianssin kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmän puheenjohtajana, jossa hän on edustanut suomalaista nuorisoa monilla eurooppalaisilla areenoilla, ja edistänyt nuorten osallisuusmahdollisuuksien laajentumista monipuolisesti.

“On upeaa päästä esittämään Nicholaksen kaltaista osaavaa ja sanavalmista nuorta eurooppalaisen nuorisoasioiden edunvalvonnan kovaan ytimeen! Euroopan nuorisofoorumi on Allianssille hyvin tärkeä yhteistyötaho EU- ja YK-vaikuttamistyössä. Nicholaksen valitseminen nuorisofoorumin hallitukseen veisi eteenpäin sekä foorumin että Allianssin edunvalvontatyötä”, sanoo Allianssin puheenjohtaja Anna Laurila.

“Olen innoissani mahdollisuudesta toimia kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistamisen puolesta. Euroopassa ja maailmanlaajuisesti eletään tärkeitä vuosia, kun palaudutaan pandemian ajasta ja kohdataan yhä monimutkaisempia kriisejä ihan lähialueillamme. Nuorten äänen täytyy kuulua, kun Euroopan tärkeistä linjoista päätetään”, Nicholas Kujala kommentoi.

Allianssin ehdokkaana Kujala haluaa nostaa vaaleissa esille erityisesti nuorisoalan toimijoiden vaikuttamismahdollisuuksien laajentamisen, kansalaisyhteiskunnan roolin vahvistamista eurooppalaisessa päätöksenteossa ja yhdenvertaisuuden sekä kestävän kehityksen tuomisen kaiken päätöksenteon keskiöön.

Euroopan nuorisofoorumin seuraava hallitus valitaan järjestön liittokokouksessa 24.-26.11. Albanian Tiranassa.

Lisätietoja
Anna Laurila, puheenjohtaja
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
anna.laurila@nuorisoala.fi

Nicholas Kujala, Allianssin ehdokas Euroopan nuorisofoorumin hallitukseen
nicholas.kujala@gmail.com
045 1594 399

Katso myös