Syksyllä taas kouluttaudutaan! Allianssin koulutukset ja tapahtumat syksy 2019

Uutiset 28.5.2019

Nuorisoalalla painetaan hommia yhteiskunnan tärkeimmän tavoitteen eteen: nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja nuorten syrjäytymisen torjumiseksi. Me Allianssissa tahdomme tarjota nuorisoalan toimijoille ajankohtaisimma tiedon, mahdollisuuksia kehittymiseen omassa työssä tai toimessa, sekä yhteistyötä ja inspiraatiota. 

Syksyllä on taas monta mahdollisuutta kouluttautua, verkostoitua ja kehittää omaa osaamistaan. Järjestämämme tapahtumat ja koulutukset on suunnattu kaikille nuorisoalan toimijoille  laita päivämäärät ylös tuu messiin!

Syksyllä jatkuvat monet tutu jutut, kuten kuuden eri verkoston tapaamiset. Aamupalat onnistumisten ja edunvavonnan uusien tuulien äärellä, eli Järjestöonnistujat-aamiaiset sekä edunvalvonnan aamiaiset, jatkuvat myös syksyllä.

Syksyn tärkeimpiin spektaakkeleihin lukeutuu Nuorisotyön viikko 7.-13.10. Nuorisotyönviikolla nostetaan esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Tänä vuonna Nuorisotyön viikon teemana on nuorten mielenterveys, ja varsinkin nuorten mielenterveyden parissa ja hyväksi tehtävä nuorisotyö sen monissa muodoissaan.

Syksyn koulutuskiertue keskittyy maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisen esteisiin ja näiden ylittämiseen. Koulutuskiertue toteutetaan yhdessä Plan International Suomen ja Aluehallintovirastojen kanssa ja kiertue kiertää neljässä kaupungissa – Turussa, Vantaalla, Vaasassa ja Kotkassa. Koulutuspäivät ovat maksuttomia ja tarjoavat arkeen tietoa, taitoa ja konkreettisia menetelmiä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa entistä sitouttavampaan, laadukkaampaan sekä onnistuvampaan toimintaan.

Eikä siinä vielä kaikki, syksyllä on tulossa myös useampi koulutus yhteistyön parantamisesta, viestintätaitojen kehittämisestä sekä strategiasta ja talousdesta. Kutsumme myös yhteistyössä SOSTEn kanssa kaikki järjestöt kouluttautumaan yhteisille talous- ja hallintopäiville.

No jestas miten paljon kaikkea! Alta löydät tapahtumakalenterin, joka päivittyy vielä ennen kesää.

Haluatko pysyä perillä kaikista Allianssin koulutuksista ja tapahtumista? Tilaa koulutusten ja tapahtumien uutiskirje täältä!

Tapahtumakalenteri löytyy täältä (päivittyy).
 

Allianssin syksyn tapahtumat ja koulutukset:

Elokuu

Hallituksen kokous 6/2019 19.-21.8.
Tapahtumatuottajien verkoston tapaaminen 28.8.
Nuorisoala nyt (?) 28.8.

Syyskuu

Saavutettavuusdirektiivikoulutus 3.9.
Vaikuttavuusverkosto 3.9.
Yhdenvertaisuussuunnittelun koulutus 5.9.
Edunvalvonnan aamiainen 6.9.
Talousverkosto 11.9.
TechSoup- ohjelmistokoulutus: Hakukoneoptimointi 17.9.
Järjestöonnistujat-aamiainen 18.9.
Strategiatrilogia, osa 3 19.9.
Yhdenvertaisuusverkoston tapaaminen 24.9.
Hakemusklinikka 24.-27.9.
Hallituksen kokous 7/2019 25.9.
Viestintäkoulutus 26.9.

Lokakuu

Järjestöjohtajien verkosto 1.10.
Yhteistyö nuorisoalalla- koulutus, osa 1 2.10.
Vaikuttavuusverkosto 3.10.
Viestintäverkosto 3.10.
Edunvalvonnan aamiainen 4.10.
Nuorisotyön viikko 7.-13.10.
Häirintätilanteet järjestötoiminnasta 8.10.
Nuorisotyön viikon päätapahtuma 11.10.
Hallituksen kokous 8/2019 20.10.
Järjestöonnistujat-aamiainen 22.10.
Yhteistyö nuorisoalalla- koulutus, osa 2 28.10.
Tapahtumatuottajien verkoston tapaaminen 30.10.
Politiikkaviikko vko 44

Marraskuu

Edunvalvonnan aamiainen 1.11
Koulutuskiertue: Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisen esteet ja niiden ylittäminen, Turku 5.11
Viestintäkoulutus 6.11
Vaikuttavuusverkosto 7.11.
Järjestöjohtajien verkosto 11.11.
Koulutuskiertue: Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisen esteet ja niiden ylittäminen, Vantaa 12.11.
Järjestöonnistujat-aamiainen 14.11.
TechSoup- ohjelmistokoulutus: Hakusanamainonta 14.11.
Syyskokous 20.11.
Koulutuskiertue: Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisen esteet ja niiden ylittäminen, Vaasa 21.11.
Talous- ja hallintopäivät (yhteistyössä Allianssi & SOSTE) 26.-27.11.
Hallituksen kokous 9/2019 28.11.

Joulukuu

Vaikuttavuusverkosto 3.12
Viestintäverkosto 3.12
Yhdenvertaisuusverkosto 3.12
Koulutuskiertue: Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisen esteet ja niiden ylittäminen, Kotka 3.12
Talouskoulutus 10.12
Tapahtumatuottajien verkoston tapaaminen 11.12.
Hallituksen kokous 10/2018 18.12.


Avainsanat: