Tervetuloa uudistamaan tavoiteohjelmaa

Uutiset 1.4.2021

Miten yhteiskuntaa pitäisi kehittää, jotta nuoret voisivat hyvin ja nuorisoalalla olisi hyvät toimintaedellytykset? Allianssin tavoiteohjelma määrittää, millaisilla linjauksilla järjestömme vaikuttaa yhteiskuntaan. Voit osallistua uudistukseen työpajassa 19.4. ja kyselyllä.

Tavoiteohjelma määrittää Allianssin vaikuttamistoiminnassaan edistämät olennaiset poliittiset linjaukset. Vaikutamme esimerkiksi lausunnoilla ja kuulemisilla, yhteydenpidolla poliittisiin päättäjiin ja esimerkiksi mediaviestinnällä.

Tavoiteohjelmaa tarkennetaan lähtökohtaisesti kerran vuodessa. Siinä esitetyt tavoitteet ovat kuitenkin tarkoitettu olevan toistaiseksi voimassa (siis ad infinitum ellei niitä saavuteta tai uudistuksessa todeta vanhentuneiksi). Eli tavoiteohjelmaa ei ole tarkoitus saada toteutettua vuoden aikana.

Voit tutustua nykyiseen, uudistettavaan tavoiteohjelmaan täältä.

Kevätkokouksen on määrä päättää uudistetusta tavoiteohjelmasta 20.5.

Jäsenet: tervetuloa mukaan uudistukseen!

Voit osallistua vastaamalla tähän lyhyeen kyselyyn 16.4. mennessä.

Tai tulemalla mukaan 19.4. klo 12.00-13.30 etätoteutuksena järjestettävään työpajaan. Voit ilmoittautua mukaan ja/tai lähettää terveisesi työpajaan tällä lomakkeella viimeistään 16.4.

 

Lisätiedot:

va. toiminnanjohtaja Ilmari Nalbantoglu
ilmari.nalbantoglu@alli.fi
p. 050 574 1112


Avainsanat: