Uutiset

Toteutamme VR:n kanssa kyselyn nuorille tulevaisuuden haaveista, yhteiskunnan muutoksista ja matkustamisesta

Uutiset 17.8.2022

Osana alkavaa yhteistyötä VR:n kanssa toteutamme elokuun aikana 15–20 -vuotiaille nuorille suunnatun kyselyn, jolla selvitetään nuorten henkilökohtaisia haaveita sekä ajatuksia yhteiskunnan tulevaisuuteen ja matkustamiseen liittyen. Vinkkaa kyselystä nuorelle!

Kysely on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisellä selvitetään nuorten omaan elämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin liittyviä haaveita ja myös sitä, uskovatko nuoret suunnitelmien toteutuvan. Seuraava osio pureutuu viimeaikaisiin yhteiskunnallisiin tapahtumiin eli siihen miten pandemia, Ukrainan sota, energiakriisi ja maailmantalouden tila on vaikuttanut nuorten tulevaisuususkoon. Viimeisessä osiossa selvitetään nuorten ajatuksia matkustamiseen, esimerkiksi yksityisautoiluun liittyen.

Vastauksia käytetään anonyymisti VR:n mediasisällöissä sekä Allianssin vaikuttamistyössä ja viestinnässä. Vastaajien kesken arvotaan neljän hengen kotimaan junamatka, jonka VR toteuttaa. Kyselyn viimeinen vastauspäivä on 28. elokuuta.

Tutustu ja vastaa kyselyyn

Lisätietoja

Kaisa Ahtee, kumppanuuspäällikkö
kaisa.ahtee@nuorisoala.fi
044 4165 230

Katso myös