Virva Viljanen nuorten osallisuuden asiantuntijaksi

Uutiset 23.4.2018

Virva ViljanenVirva Viljanen, 27, on aloittanut Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n nuorten osallisuuden asiantuntijana maaliskuussa. Tehtävä on uusi ja liittyy Allianssin rooliin nuorisoalan valtakunnallisena osaamiskeskuksena.

Edelliset puoli vuotta Viljanen toimi nuorisovaalien projektikoordinaattorina Allianssissa. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Suomen Lontoon Instituutissa, Turun yliopiston ylioppilaskunnassa sekä sosiaali- ja terveysministeriössä. 

Nuorten osallisuuden asiantuntijana Viljanen vastaa erityisesti nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin ja nuorten yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen liittyvistä kysymyksistä. Parhaillaan hänen työpöydällään ovat esimerkiksi nuorten digitaaliset oikeudet sekä nuorisovaalien järjestäminen ja nuorten ehdokkaiden tukeminen tulevien maakunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaalien yhteydessä. Osana vaikuttamisen tiimiä Viljanen osallistuu Allianssin poliittisten linjojen valmisteluun, vaikuttajaviestinnän tekemiseen sekä sidosryhmätyöhön. Tehtävään kuuluu myös Allianssin jäsenjärjestöjen tukeminen ja sparraaminen vaikuttamistyössä.

”Työssäni tärkein tavoite on vahvistaa kaikkien nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja näin ehkäistä eriarvoistumista. Tulevissa vaaleissa nuorten äänestysaktiivisuus on todellinen demokratian mittari. On selvää, että nuorten tietämystä omista vaikuttamismahdollisuuksistaan pitää vahvistaa”, Virva Viljanen kertoo. ”On mahtavaa jatkaa töitä Allianssissa. Nuorisoalalla on paras asiantuntemus nuoren jokapäiväisestä hyvinvoinnista.”

“Nuorisovaalikoordinaattorina Virva osoitti paitsi erinomaista projektinjohtotaitoa, myös sellaista jatkuvan kehittämisen ja uuden luomisen asennetta, jota tarvitsemme sekä Allianssissa että nuorisoalalla. Hänessä yhdistyvät mainiolla tavalla laaja yhteiskunnallinen ymmärrys, kyky erottaa olennaisimmat ongelmat, kehittää niihin ratkaisuja ja panna ne vielä toimeksi. Olen tosi iloinen, että saamme Virvan osaamisen ja asenteen nyt laajemminkin käyttöön“, Allianssin pääsihteeri Anna Munsterhjelm sanoo.

Virvan saa kiinni numerosta 050 3020 598 sekä sähköpostiosoitteella virva.viljanen@alli.fi


Avainsanat: