Yle syrjii nuoria

Uutiset 28.11.2007

 

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin mielestä Yleisradion päätös lopettaa televisiokanava YLE Extra on isku vasten nuorten kasvoja. Yle Extran myötä poistuu Ylen valikoimasta päivittäinen nuorille suunnattu ohjelmisto. Yle ei tunnu välittävän nuorista televisionkatsojista.

Kun Yle lopetti keväällä ainoan päivittäisen nuortenohjelmansa Superfarmin, luvattiin sen tilalle kokonainen uusi kanava, Extra. Yle Extraa ehdittiin tehdä vain kolme kuukautta kun se päätettiin lakkauttaa.

Ylen tehtävänä on tuottaa ohjelmia kaikille suomalaisille. ”On halpamaista leikata palveluja siltä katsojaryhmältä, joka ei voi protestoida jättämällä lupamaksun maksamatta”, Allianssin puheenjohtaja Ossi Heinänen toteaa.

Yleltä on totuttu odottamaan laatua ja tasapainoisen mediasuhteen luomisen kannalta nuorille suunnatun laatuohjelmiston väheneminen on erittäin valitettavaa.

Allianssi vaatii, että Yle huomioi televisiokanavillaan nuoret huomattavasti paremmin. Allianssin puheenjohtaja Ossi Heinänen ihmettelee: ”On todella kummallista, että Yle ei kohtele kaikkia ikäryhmiä tasapuolisesti. Haluan tietää, miten Yle aikoo toteuttaa yhteiskunnallista tehtäväänsä nuorten osalta. Onko Ylellä ylipäänsä suunnitelmia siitä, miten se aikoo jatkossa ottaa nuoret huomioon?”
lisätietoja:
Puheenjohtaja Ossi Heinänen, 040 545 0994


Avainsanat: