Uutiset

Yli 400 oppilaitosta osallistuu Nuorisovaaleihin kevään eurovaaleissa

Uutiset 14.5.2019

Toukokuun europarlamenttivaaleissa peräti 427 perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitosta osallistuu nuorisoalan kattojärjestö Allianssin koordinoimiin Nuorisovaaleihin. Arviolta 54 000 oppilasta ja opiskelijaa pääsee harjoittelemaan äänestämistä osana oppilaitoksen arkea. Nuorisovaaleja järjestetään ympäri Suomea 13.-17.5. välisenä aikana.

Nuorisovaaleissa alle 18-vuotiaat nuoret äänestävät samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa. Vaalien tavoitteena on tukea nuorten äänestysaktiivisuutta ja tutustua vaaleihin toiminnallisen oppimisen keinoin. Vaalien ensisijainen tavoite on tehdä äänestämisestä tuttua, mutta samalla saadaan viitteitä siitä, ketkä ehdokkaista alaikäiset nuoret valitsisivat europarlamentaarikoiksi.

”Tutkitusti selkeä enemmistö nuorista suhtautuu Euroopan unioniin hyvin myönteisesti, mutta silti harva äänestää eurovaaleissa. Jotta EU:n päätöksenteko ei tuntuisi niin etäiseltä, vaalit saavat näkyä ja kuulua oppilaitoksissa. Nuorisovaalit on erinomainen menetelmä tähän, ja osallistuminen palvelee myös opetussuunnitelman asettamia tavoitteita”, kommentoi Allianssin osallisuusasiantuntija Virva Viljanen.

Nuorisovaalien tulokset julkaistaan vaaliviikon tiistaina 21.5. Aseman Lasten Walkers-talolla Helsingissä. Tilaisuuden juontaa Yle Kioskin toimittaja Toivo Haimi. Nuorisovaalien valtakunnallisen tuloksen lisäksi tilaisuudessa järjestetään vaalipaneeli, johon osallistuvat nuoret ehdokkaat Janika Takatalo (kok.), Oliver Pietilä (kesk.), Tuulia Pitkänen (SDP) ja Miika Keränen (vihr.) Tarjoilujen mitoittamiseksi pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta ennakkoon tämän linkin kautta. Tilaisuutta voi seurata myös suorana lähetyksenä Allianssin YouTube-kanavalla klo 10 alkaen.

Lisätietoja:

Virva Viljanen, nuorten osallisuuden asiantuntija (p. 0503020598, virva.viljanen(a)alli.fi)


Avainsanat: