Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa käydään seurakuntavaalit tulevana sunnuntaina 20.11. Varaslähtö vaaleihin otettiin jo viime viikolla järjestetyssä ennakkoäänestyksessä. Olemme myös nuorisoalan kattojärjestössä nostaneet esille seurakuntavaaleja viestinnässämme. Miksi nuorisoalan toimijoiden olisi syytä kiinnostua seurakuntavaaleista? Ja miksi kirkon taas kannattaisi kiinnostua nuorista?
Seurakuntavaalit eivät varsinaisesti ole demokratian suurinta juhlaa: Viime seurakuntavaaleissa vuonna 2018 valtakunnallinen äänestysprosentti oli surkeat 14,4. Syitä jättää äänestämättä on varmasti monia: toiset eivät koe äänestämisellä olevan mitään merkitystä kirkon linjaan, toiset varmaankin ajattelevat, ettei kirkon linjalla edes ole väliä. Yhtä kaikki: seurakuntalaisten näkemykset eivät tule tällä hetkellä kunnolla edustetuksi kirkon päätöksenteossa tällaisella äänestysaktiivisuudella. Se on ongelma, koska seurakuntavaaleissa läpi menneet kirkkopäättäjät päättävät myös siitä, ketkä niitä kirkon isoja linjoja kirkolliskokousedustajina linjaavat.
Nuorisoalan toimijoiden kannalta seurakuntavaaleissa kiinnostavaa on se, että kirkko on kuitenkin nuorten näkökulmasta demokratian edelläkävijä. Seurakuntavaaleissa kun voivat äänestää kaikki 16 vuotta täyttäneet seurakuntien jäsenet. Tämä on kirkon kannalta hyvä veto, sillä juuri 16-vuotiaat ovat vielä lähellä seurakuntien toimintaa rippikoulujen jälkimainingissa. Parin vuoden sisään ote moniin nuoriin katoaa.
En tosin ole aivan vakuuttunut siitä, että nuorten äänestysaktiivisuuden parissa tehtäisiin seurakunnissa kaikkea voitavaa. Kun katsoo seurakuntien Instagram-tilejä, näkyy nuorille suunnattua tietoa seurakuntavaaleista harmillisen vähän. Olen jopa kuullut kentältä sellaisiakin näkemyksiä, että vaaleista kertomisessa nuorille seurakuntien nuorisotyön piirissä olisi jotakin hähmäistä ja epäilyttävää. Tämä asenne pitäisi saada kitkettyä. Nuorille pitää kertoa vaaleista ihan kuten kaikille muillekin seurakuntien jäsenille.
Kävin itse isänpäivänä kotipaikkakuntani seurakunnan pääkirkossa. Laskin, että paikalla oli kirkkoväkeä itseni lisäksi 32 henkilöä noin 50 000 asukkaan maalaiskaupungissa. Pikaisen vilkaisun perusteella olin heistä ainoa alle 60-vuotias. Seurakunnilla on toki muutakin toimintaa kuin messut ja jumalanpalvelukset, mutta olisi hienoa, jos seurakuntaelämän keskeisin osa vetäisi puoleensa ihan kaiken ikäisiä seurakuntalaisia. Jottain tarttis tai ainakin kannattais tehrä.
Kirkon jäsenmäärä on viime vuosina ollut rajussa laskussa; vuoden 2022 alussa 66,5 % suomalaisista, eli noin 3,7 miljoonaa, kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon – vuonna 1990 kirkkoon kuului 88 % väestöstä. Jäseniä paitsi eroaa tasaiseen tahtiin, myös kuolee enemmän mitä kasteessa liitetään seurakuntien jäseniksi. Nuoret ja entiset nuoret eivät enää tuo lapsiaan kirkon jäseniksi.
Väitän, että ilman nuoria meillä ei ole tulevaisuuden kirkkoa, ja siksi tulevien kirkon päättäjien kannattaisi kiinnostua nuorista. Liian usein kuulee kerrottavan, miten nuoret ovat vieraantuneet kirkosta, mutta jospa se onkin niin, että kirkko on vieraantunut nuorista? Siltä se ainakin itsestä viime pyhänä kirkon penkissä tuntui.
Salla Merikukka
Kirjoittaja on nuorisoalan kattojärjestön viestintäpäällikkö, joka on kiinnostunut niin vaaleista, nuorten osallisuudesta kuin kirkon tulevaisuudestakin.
