Uutiset

Eduskunta: Kokonaisvastuu nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista ja tiedonkulusta toimijoiden välillä voitaisiin asettaa yhdelle taholle

Uutiset 20.12.2022

Artikkelin kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Eduskunta käsitteli 12.12.2022 tarkastusvaliokunnan mietintöä, jonka aiheena on nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelujärjestelmän toimivuus ja palveluiden vaikuttavuus. Valiokunta tilasi arvioinnin pohjaksi tutkimuksen sekä kuuli lukuisia asiantuntijoita, myös Allianssia. Eduskunta kannattaa Allianssin tavoin nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluiden kokonaisvastuun keskittämistä yhdelle taholle.

Nuorten syrjäytymisestä aiheutuu yhteiskunnalle kustannuksia muun muassa julkisten palvelujen käytöstä, tulonsiirroista, menetetyistä verotuloista sekä rikollisuudesta ja aktivointitoimenpiteistä. Syrjäytymisen ehkäisyyn tähtääviä palveluita on tarjolla, mutta palvelukokonaisuus on pirstaloitunut ja riskitekijöihin reagointi riittämätöntä. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ei välttämättä tunnisteta ajoissa eikä heitä ohjata oikea-aikaisiin palveluihin.

Ennaltaehkäisyn painottaminen tuottaisi pitkällä aikavälillä niin säästöjä julkiselle taloudelle kuin inhimillisen kärsimyksen lievenemistä. Silti palveluiden painopiste ei valiokunnan käsityksen mukaan ole siirtynyt ennaltaehkäisyyn.  

Tutkimustulosten mukaan myöskään minkään yksittäisen palvelun ominaisuudet tai tietyn palvelun saatavuus ei selitä nuorten syrjäytymistä, vaan pikemminkin palveluketjut ja toimijoiden yhteistyö ovat avainasemassa.  

Millään taholla ei ole vastuuta tai kokonaiskuvaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä 

Valtionhallinnossa yhteistyö syrjäytymisen ehkäisemiseksi ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla hallinnonalojen siiloutumisen takia. Syrjäytymiseen liittyviä ongelmia ratkaistaan hallinnonaloittain palvelu ja hanke kerrallaan. Valiokunnan näkemyksen mukaan ongelmat syrjäytymisen ehkäisyn palveluiden kustannusten ja vaikuttavuuden seurannassa sekä toimijoiden välisessä tiedonkulussa osoittavat, että kokonaisvastuuta syrjäytymisen ehkäisyn palveluiden seurannasta ja ohjauksesta ei ole millään taholla. 

Havainto ei ole uusi. Eduskunnan tarkastusvaliokunta onkin todennut jo vuonna 2014, ettei mikään taho ota tai kanna kokonaisvastuuta nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista vaan hoitaa oman sektorikohtaisen osuutensa asiassa. 

Eduskunta hyväksyi seuraavat lausumaehdotukset:

1. Eduskunta edellyttää, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelujärjestelmän toimivuudesta kokonaisuutena huolehditaan, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle. Palveluiden on toimittava yhteen riippumatta siitä, mikä taho on järjestäjänä.

2. Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, kuinka tieto- ja tilastopohjaa nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista voitaisiin parantaa. Vertailukelpoista tietoa tulee olla saatavilla palveluiden vaikuttavuuden arvioinnin tueksi sekä palvelujärjestelmän kehittämiseksi.

3. Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, millä edellytyksillä kokonaisvastuu nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista ja tiedonkulusta toimijoiden välillä voitaisiin asettaa yhdelle taholle. Tulee myös selvittää mikä tämä taho voisi olla.


Lue mietintö kokonaisuudessaan.

Lisätietoja

Titta Hiltunen, vaikuttamisen asiantuntija
titta.hiltunen@nuorisoala.fi
044 748 6556


Avainsanat:


Katso myös