Miltä näyttää, kun todetaan yhdessä, että lapset ja nuoret ovat meidän prioriteetti? Entä mitä se tarkoittaa, että ei rakastuta ongelmiin ja toimitaan yhdessä? Muun muassa näitä asioita pääsin tarkastelemaan opintomatkalla Edinburghissa lokakuun alussa.
“Meillä lapset ja nuoret ovat ykkösprioriteetti”, sanoivat Skotlannin hallinnon edustajat suoraan pää pystyssä. Hienoa, ajattelin, ja mietin milloin tämän mahtaisi kuulla Suomessa. On helppo sanoa lasten ja nuorten olevan päätöksenteossa kärjessä, mutta on vaikeampi osoittaa sen todella olevan näin. Skotlannin opintomatkalla jäi kuitenkin olo, että kyse oli muustakin kuin vain sanahelinästä. Lapset ja nuoret todella olivat keskiössä.
Mistä se olo sitten tuli? Kyse lienee ennen kaikkea pienistä asioista. Tavoista, joilla lapsista ja nuorista puhuttiin eri kohteissa, ja tavoista, joilla muista ammattilaisista puhuttiin. Ongelmat olivat toimimattomassa järjestelmässä, eivät ihmisissä. Kyse on myös tavoitteista ja niiden toteutumisen seurannasta. Ei tehdä strategioita ja toimintaohjelmia, ja unohdeta niitä sitten, vaan seurataan toteutumista ja muistutellaan tavoitteista. Ehkäpä ennen kaikkea kyse oli kuitenkin tavoista puhua johtamisesta. Systeeminen ajattelu kuulsi puheissa, samoin toisten ammattilaisten kunnioitus. Useat puhujat toistivat kuinka tärkeää on ammatillisesti ottaa askel taaksepäin ja kyetä luottamaan toisten tekemiseen.
Opintomatkalla puhuttiin siis monista teemoista, jotka ovat tuttuja esimerkiksi monialaisen työn kentältä Suomessakin. Kuinka johtaa verkostomaisesti ja ajatella systeemisesti, mutta toimia paikallisesti? Kuinka olla yhtä aikaa kovan luokan ammattilainen ja tunnustaa, ettei tiedä kaikkea? Entä kuinka päästää johtamisessa irti siitä, että johtajan tulisi osata ja tietää kaikki? Epävarmuuden ja ei-tietämisen tilassa eläminen jos jokin vaatii vahvaa ammatillisuutta ja ammatillista itsevarmuutta, vaikka olemmekin ehkä tottuneet toimimaan toisin.
Muutoksen mahdollistajat
On selvää, että suuret muutokset vaativat julkishallintoa. Hallinnon tulee muuttua ja sitä tulee johtaa toisin. Ehkäpä yhtä selvää on, että suuria muutoksia kirittämään tarvitaan toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Kysyinkin The Promise Scotlandin Fiona Duncanilta ja Fraser McKinlayltä tarvitaanko muutoksiin heidän kokemuksensa mukaan aina kansalaisyhteiskuntaa vai voisivatko muutokset lähteä liikkeelle myös julkishallinnon sisältä. Fionan ja Fraserin vastaus oli selvä – molempia tarvitaan. Kansalaisjärjestöt pystyvät ajattelemaan laajemmin, uudistamaan ilman rajoitteita ja asettamaan tavoitteita korkeammalle. Toisaalta kuitenkin muutosten tekemiseen tarvitaan aina julkista hallintoa. Yhdessä tekeminen vaatii jatkuvaa vuoropuhelua, myyntiä ja joskus pitkääkin suostuttelua, mutta se on ainut tapa. The Promise on myös hyödyntänyt oivallisesti viestintää ja tarinallistamista toiminnassaan. Perinteisten toimenpideohjelmien sijaan on annettu lupaus toisin toimimisesta ja strategiapapereiden sijaan piirretty karttoja. Heidän kokoamiin tarinoihin voit tutustua esimerkiksi The Promisen Youtube-kanavan kautta. Tarinat ovat kokoelmia aidoista lasten, nuorten ja perheiden kertomuksista, joita taustalle on koottu peräti 3 000 kappaletta.
Opintomatkan viimeisenä päivänä pääsimme vierailemaan paikallisessa koulussa, jossa tarjotaan opetuksen ohella monenmoista toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Näkökulman laajentaminen kouluissa koko perheen hyvinvointiin vaikutti toimivalta. Oli aamupalakerhoja, oli vanhemmille tukea työllistymiseen, oli ruoanlaittoa yhdessä. Sanalla sanoen, oli yhteisöllisyyttä. Monet toiminnoista olivat sellaisia, joita meillä toteutetaan esimerkiksi nuorisotyön eri muotojen kautta joko kuntien, seurakuntien ja järjestöjen palveluina. Linkitys kouluun ei toki tällöin ole samalla tavalla vahva, vaikka koulunuorisotyötä ja Suomen harrastamisen mallia onkin viime vuosina kehitetty kovasti. Tästä vierailusta päällimmäiseksi jäi yhteisten tavoitteiden ihailu. Tavoitteet olivat selkeät ja kaikki olivat niihin sitoutuneet. Silloin yhdessä tekemistä on myös helpompi johtaa ja kunnianhimoa nostaa. Keskiössä oli lapsi ja nuori, ei organisaatio ja järjestelmä.
Mistä emme puhuneet?
Hieman yllättäen huomasin matkan loppupuolella, että emme puhuneet vierailukohteissa lainkaan niistä “tavanomaisista” asioista, joista ainakin nuorisoalan kentällä kautta Euroopan puhutaan. Emme puhuneet mielenterveydestä, vähenevästä hyvinvoinnista ja lisääntyvästä segregaatiosta, vaikka itsemurhien ja itsetuhoisuuden torjuntaa hieman käsiteltiinkin. Emme puhuneet myöskään esimerkiksi maahanmuuton tai asumisen kysymyksistä. Kyse lienee kuitenkin enemmän kohderyhmän rajauksesta kuin Skotlannin autuudesta näissä kysymyksissä. Vanhemmista nuorista puhuttaessa nämäkin teemat olisivat varmasti nousseet eri tavalla esiin.
Useiden suomalaisten suusta kuului, kuinka hienoa työtä Skotlannissa tehdään, eikä sitä käy kieltäminen. Matkan loppupuolella eräs puhuja kysyi missä te Suomessa olette hyviä, mistä voisimme oppia teiltä. Siinä hetkessä ei tainnut fiksua vastausta ryhmältämme tulla, vaikka me Suomessa teemme monia asioita hyvin. Siinä missä Skotlannissa vasta mietittiin eri alojen ammattilaisten sijoittamista työskentelemään fyysisesti samaan paikkaan, on meillä ollut esimerkiksi Ohjaamo-toimintaa jo kymmenkunta vuotta. Meillä on koulutettu ja osaava nuorisoalan ammattilaisten joukko tukemassa nuorten hyvinvointia ja kasvua myös vapaa-ajalla ja erilaisissa ympäristöissä. Kolmas sektori saa tukea monen sellaisen palvelun tuottamiseen, joka Skotlannissa tehdään täysin vapaaehtoisvoimin ja vuosi kerrallaan rahoitusta miettien. Meillä on yhteen sovittavan johtamisen ja monialaisen työn tutkimusta ja kehittämistyötä. Meillekin puhe ekosysteemeistä on jo arkea. Toki eri alojen välillä on Suomessakin näissä asioissa eroja.
Ja silti, jotain meiltä puuttuu. Se on se visio lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kunnianhimoinen tavoite ja askeleet sen toteuttamiseen. Yhteinen halu ja sitoutuminen tehdä asioita toisin, tehdä paremmin. Lupaus, että lapset ja nuoret ovat ykkösprioriteetti.
Opintomatka oli osa Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutusta. Koulutus vahvistaa ihmislähtöistä ja metataitoista johtamista, sektorit ylittävien ekosysteemien rakentamista, osallisuutta ja uudistumiskykyä.
Tuija Kautto
Kirjoittaja on Nuorisoalan kattojärjestön palvelujohtaja
