Kasvatustieteen opiskelija sekä työelämässä ja opiskelijajärjestötoiminnassa haastattelu- ja viestintäosaamistaan kartuttanut Aino Virenius on valittu Nuorisotyön viikon viestintäharjoittelijaksi.
Virenius on aloittanut työnsä 16.6. ja on tehtävässä 29.9. saakka. Hänen työtehtäviinsä kuuluu Nuorisotyön viikon kampanja-aineiston keruu nuorisoalan toimijoita haastattelemalla sekä kampanjakokonaisuuden rakentaminen yhdessä viestinnän asiantuntijan kanssa.
“Ne hetket ovat harvassa, kun valokeila kääntyy nuorista nuorisoalan toimijoihin, mutta Nuorisotyön viikolla alan ammattilaiset ja vapaaehtoiset pääsevät ainutlaatuisella tavalla keskiöön. Nuorisotyön viikko on tärkeä muistutus siitä, kuinka laadukasta ja yhteiskuntamme kannalta välttämätöntä työtä tuhannet nuorisoalan ihmiset tekevät joka ikinen päivä. Tänä vuonna teemaviikon viestintäkampanjassa lukuisat nuorisoalan parissa työskentelevät pääsevät sanoittamaan työn merkitystä onnistumisten ja parhaiden muistojensa kautta”, kertoo viestinnän asiantuntija Ada Kairavuori.
Virenius on aloittanut tehtävässä vauhdilla ja ensimmäiset haastattelut ovat jo sovittuna. Haastatteluaineiston kokoaminen jatkuu kesän yli alkusyksyyn.
“Nuorisotyön viikko on ensisijaisesti juhlaviikko. Pienten, mutta yksilöille valtavan merkityksellisten tarinoiden ja onnistumisten esiintuominen on inspiroiva tehtävä, ja olen todella innoissani päästessäni sitä tekemään. Toivon, että voin omalla työlläni tuoda esille sitä, miten korvaamatonta työtä alalla tehdään – ja miten tärkeää on, että sitä tehdään jatkossakin”, iloitsee Aino Virenius.
“Aineiston kerääminen ja tämän vuoden Nuorisotyön viikon kampanjan rakentaminen on suuri, mutta sitäkin hienompi tehtävä, jota on ilo päästä tekemään Ainon kanssa yhteisvoimin”, toteaa Kairavuori.
Lisätietoja:
Aino Virenius
viestintäharjoittelija
aino.virenius@nuorisoala.fi
Ada Kairavuori
viestinnän asiantuntija
ada.kairavuori@nuorisoala.fi