Leikitään hetken, että Veikkauksen ja edunsaajien rahoituksen kytky purettaisiin. Veikkaus tulouttaisi edelleen voittonsa valtiolle, mutta varoja ei olisi korvamerkitty mihinkään, vaan ne menisivät osaksi samaa megapottia kuin vaikkapa verot. Nuorisotyötä tekevät järjestöt ja muut toimijat voisivat edelleen hakea nuorisolain mukaisesti valtionavustusta toimintaansa. Samoin voisivat tehdä kaikki muutkin nykyiset edunsaajat. Kunnille maksettaisiin edelleen nuorisotyön valtionosuuksia. Yksittäinen ministeri voisi edelleen painottaa omalle hallinnonalalleen myöntämiään avustuksia haluamallaan tavalla.
Teoriassa mikään ei siis muuttuisi – paitsi se, ettei edunsaajien enää tarvitsisi perustella moraalista ristiriitaa hyvän työn tekemisestä pelituotoilla. Ja se, ettei nykyisten edunsaajien toimintaan automaattisesti varattua rahaa enää olisi.
Käytännössä muuttuisi paljonkin.
Ensinnäkin nykyisestä “varmasta” rahoituksesta tulisi aikamoisen altista poliittisille suhdannevaihteluille: joku puolue saattaisi vallassa ollessaan nostaa reippaasti hevosurheilun rahoitusta ja laskea kulttuurilaitosten, joku toinen toisinpäin. Nuorisoalan näkökulmasta suhdanneherkkyys olisi todennäköisesti pientä, sillä nuorisotyön merkitystä ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tärkeyttä ei kiistä yksikään puolue – päinvastoin. Toisaalta: onko meillä yhtään puoluetta tai poliitikkoa, jolle nuorisotyö on niin tärkeää, että hän pitäisi oma-aloitteisesti ja voimakkaasti sen puolta? En olisi valmis lyömään siitä vetoa.
Lisäksi nuorisosektorin 55 miljoonan Veikkaus-tuotot ovat sekä OKM:n budjetissa että muihin edunsaajiin verrattuna niin karun pieni summa, ettei siitä vähentämällä kovin paljon kostu. Vaikka nuorisotyöstä leikkaisi koko potin pois, ei rahalla kiskottaisi tunnin junaa Hyvinkään asemaa kauemmas.
Toiseksi nuorisoalan painopiste liikahtaisi pari piirua tekemisestä lobbaamiseen. Niin kauan kun nuorisotyöhön on osoitettu valtionavustusta, voidaan nuorisotyön resursseja käyttää huoletta siihen, mihin ne on tarkoitettukin: nuorisotyöhön. Jos taas meidän pitäisi taistella nuorten hyvinvoinnin edistämiseen suunnattujen rahojen puolesta vuosittain, alettaisiin nuorisoalan organisaatioihin taatusti palkata enemmän vaikuttamisen ja edunvalvonnan asiantuntijoita. Lobbauksen volyymissa – todennäköisesti myös lopputuloksessa – jäisimme kuitenkin auttamatta aina massiivisempien etujärjestöjen jalkoihin.
No pitääkö teidän sitten lobata? kysyy ehkä joku. Pitää. Nuorisoalan ja sen kattojärjestön olemassaolon tarkoitus on nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Ja jotta nuoret voisivat paremmin, tarvitsee nuorisotyö vähintään nykyiset resurssinsa valtionavustuksina, kuntarahana ja yksityisen sektorin tukena. Joku muu ala ehkä pärjäisikin jäsen-, asiakas- tai osallistujamaksujen varassa, mutta nuorisotyössä tuo logiikka ei toimi. Nuorilla kun ei ole mahdollisuutta maksaa, eikä kaikkien nuorten vanhemmillakaan ole mahdollisuutta maksaa nuorten hyvinvointia ja osallisuutta edistävistä harrastuksista ja palveluista. Siksi myös meidän tärkeimpiä tehtäviämme Allianssissa on nuorisotyön julkisen rahoituksen puolustaminen ja perusteleminen päättäjille.
Nykymalli ei ole kestävä, se on itsestään selvää. Pelaaminen muuttuu, liiketoimintaympäristö muuttuu, monopolit muuttuvat, arvot ja asenteet muuttuvat. Suhtautuminen kymmeniä vuosia sitten tehtyihin päätöksiin muuttuu. Järjestöt ovat itse aikanaan perustaneet Veikkauksen, mutta valtaa päättää yhtiön toiminnasta ja tulevaisuudesta ei meillä enää ole. Meille rahapelituottojen varassa toimintaamme pyörittäville on jäänyt käteen vain moraalinen vastuu. Me olemme niitä, joita kohti rahapelaamista tai pelimonopolia vastustavat Twitterissä laukaisevat kysymyksensä ja syytöksensä.
Twitterissä Veikkauksesta on tänä syksynä totisesti keskusteltu, mutta voittopuolisesti niin maaniseen malliin, että jokainen dilemman ratkaisemisesta kiinnostunut järki-ihminen – etenkin poliitikko – on yrittänyt pysytellä siitä visusti loitolla. Ja se on harmi, sillä juuri ratkaisuihin kykeneviä poliitikkoja tämä keskustelu tarvitsee.
Asian kanssa ei ole tulipalokiire, mutta ennen pitkää eduskunnan on tehtävä ratkaisuja. Tärkein kysymys niihin valmistautuessa on toivottavasti tämä: Miten olla historian oikealla puolella rahapelaamisen suhteen ja varmistaa samalla yhteiskunnallisesti luovuttamattoman tärkeän työn rahoitus?
Anna Munsterhjelm
Kirjoittaja on nuorisoalan kattojärjestö Allianssin toiminnanjohtaja